KTK-III
Jazz Terjum ox - VH-37191
arabialainen täysiverinen - tamma
s. 28.05.2007 (VARL)
4-vuotias: 06.12.2007
kimo, 152 cm
kasv. Hunter/Jumper 
om. Kya, Safwah Arabians
westernratsu
i. Quenon Kemp ox
e. Julie Star ox
koko sukutaulu
|
Jatsi saapui meille vasta 16-vuoden iässä. Olin tällöin Suomessa seuraamassa hevoskilpailuita, kun Jatsin pitkäaikainen omistaja Snifffe kertoi, että hänellä saattaisi olla hevonen, joka kiinnostaisi minua. Nainen kertoi kyseessä olevan iäkkäämpi kantakirjapalkittu arabialainen, joka on kilpaillut hyvällä menestyksellä westernissä. Pitkä päivä kilpailuissa kuumassa auringonpaahteessa oli väsyttänyt meidät molemmat perinpohjin, mutta lupauduin silti kilpailuiden päätteeksi lähteä katsomaan millainen hevonen olisi kyseessä. Kaikkein parhaimpia luonteenominaisuuksia Jatsi ei omannut, mutta kuitenkin vaivauduin tamman mukaani ottamaan.
Jatsi on oli meille tullessaan jo sen verran iäkäs, että karjatöihin emme ole sitä antaneet vaan pitäneet tamman ainoastaan kevyessa kisakäytössä ja jalostuksessa. Ratsain Jatsi on hyvin herkkä ja energinen tapaus ja toisaalta hyvin ketterä mm. Barrel Racingiin ja Pole Bendingiin, toisaalta taas tamma on niinkin vauhdikas, että kyseisissä lajeissa tamma vain painelee omiaan ja ratsastaja saa nähdä todella vaivaa saadakseen tamman pysymään aisoissa, jotta suoritus onnistuisi. Jatsilla on kaikenkaikkiaan melko lyhyet ja korkeat liikkeet, etenkin kun tammalla on toisinaan vaikeuksia rentoutua, mutta myös kulkiessaan rentona. Laukka jatsilla on energistä ja pyörivää, mutta melkoisen lyhyttä sekin. Jatsi on myös hieman säikky, eikä kehuttavan maastovarma. Tämänkään vuoksi Jatsi ei oikein soveltuisi työhevoseksi.
Tallissa Jatsi on äksy, eikä pidä siitä, että sen karsinaan tullaan. Jatsi on syytä ottaa käytävälle tai ulos hoidettavaksi niin tamma on huomattavasti mukavampi. Karsinassa Jatsi yrittää purra ja luultavasti saattaisi myös potkia. Jatsin kanssa tulee toimia rauhallisesti ja määrätietoisesti, sillä Jatsi säikkyy kovasti äkkiliikkeitä ja puolestaan pyrkii jallittamaan arkaa käsittelijää luimimalla, näykkimällä, kopistelemalla, kuopimalla, pyörähtelemällä jne. Satulan laitossa Jatsi luimii, huiskii häntäänsä ja saattaa nostella takajalkojaan varoituksen merkiksi. Suitset tamma ottaa kiltisti ja yleensä tajuaakin, että nyt on pelit pelattu kun suitset ovat päässä ja hevonen valmis treeniä varten.
Toisten hevosten kanssa Jatsi tulee hyvin juttuun, mutta kun Jatsilla on varsa, saattaa tamma olla hyvinkin äreä tarhatovereilleenkin, mutta erityisesti ihmisille jotka käyvät ihastelemassa Jatsin pikkulapsosia. Jatsi on kyllä hyvä emätamma, joka pitää hyvää kuria ja huolta pikkuisistaan. Taluttaessa Jatsi osaa olla pirullinen. Toisinaan tamma kulkee kiltisti rinnalla, mutta toisinaan tamma ovelasti jättäytyy taka-alalle ja sopivan hetken tullen nappaa hampaillaan kiinni ihmisen selästä tai kädestä. Tällätavoin sattuneiden puremisien määrä Jatsin kohdalla ei valitettavasti ole jäänyt alle kymmeneen.
Kuvien © ei halua nimeään mainittavan
Jälkeläiset:
t. Chennye's Geraldine ox
t. Chennye's Jazz ox
KTK-lausunto 05.01.2008 - kantakirjattu nykyisillä kuvilla
15 + 17 + 16 + 15 = 63p. // KTK-III
- Hyvä sukupuolileima, rotuleima saisi olla selkeämpikin. Vaatimaton pää ja ohut kaula, korkea säkä, lyhyehkö selkä.
- kaula ja sen liittymät eva, melko isopäinen, lihakseton, suuri säkä
WRJ westernkilpailut - 88 starttia, joista 4 voittoa, 18 sijoitusta
14.01.2008 WRJ kutsu, trail, 3/24
14.01.2008 WRJ kutsu, halter, 11/24
14.01.2008 WRJ kutsu, western riding, 3/24
14.01.2008 WRJ kutsu, reining, 12/24
15.01.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 16/16
15.01.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 14/15
15.01.2008 WRJ kutsu, barrel racing, 4/33
15.01.2008 WRJ kutsu, pole bending, 17/35
20.01.2008 WRJ kutsu, reining, 17/20
20.01.2008 WRJ kutsu, western riding, 5/20
20.01.2008 WRJ kutsu, trail, 5/20
20.01.2008 WRJ kutsu, western riding, 2/25
20.01.2008 WRJ kutsu, trail, 6/25
28.01.2008 WRJ kutsu, reining, 5/71
28.01.2008 WRJ kutsu, western riding, 4/69
28.01.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 22/65
30.01.2008 WRJ kutsu, reining, 8/20
30.01.2008 WRJ kutsu, trail, 4/20
30.01.2008 WRJ kutsu, western riding, 7/20
05.07.2008 WRJ kutsu, reining, 3/22
05.07.2008 WRJ kutsu, western riding, 8/16
05.07.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 2/11
05.07.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 4/9
05.07.2008 WRJ kutsu, reining, 6/9
05.07.2008 WRJ kutsu, western riding, 8/14
05.07.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 9/15
05.07.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 7/12
05.07.2008 WRJ kutsu, reining, 12/13
05.07.2008 WRJ kutsu, western riding, 10/18
05.07.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 5/16
05.07.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 12/15
12.08.2008 WRJ kutsu, reining, 25/56
12.08.2008 WRJ kutsu, western riding, 16/51
12.08.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 44/53
12.08.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 48/49
12.08.2008 WRJ kutsu, reining, 20/37
12.08.2008 WRJ kutsu, western riding, 11/36
12.08.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 29/43
12.08.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 11/35
12.08.2008 WRJ kutsu, reining, 1/40
12.08.2008 WRJ kutsu, western riding, 3/38
12.08.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 12/39
12.08.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 15/36
10.10.2008 WRJ kutsu, reining, 4/34
10.10.2008 WRJ kutsu, freestyle reining, 34/35
10.10.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 31/34
15.10.2008 WRJ kutsu, reining, 34/35
15.10.2008 WRJ kutsu, freestyle reining, 7/32
15.10.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 24/32
20.10.2008 WRJ kutsu, reining, 3/35
20.10.2008 WRJ kutsu, freestyle reining, 30/35
20.10.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 19/35
12.12.2008 WRJ kutsu, reining, 65/119
12.12.2008 WRJ kutsu, western riding, 74/113
12.12.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 65/98
12.12.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 35/87
12.12.2008 WRJ kutsu, reining, 23/106
12.12.2008 WRJ kutsu, western riding, 47/84
12.12.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 58/84
12.12.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 3/84
12.12.2008 WRJ kutsu, reining, 73/92
12.12.2008 WRJ kutsu, western riding, 69/70
12.12.2008 WRJ kutsu, western pleasure, 39/70
12.12.2008 WRJ kutsu, western horsemanship, 16/70
16.01.2009 WRJ kutsu, reining, 1/59
16.01.2009 WRJ kutsu, western riding, 37/51
16.01.2009 WRJ kutsu, western pleasure, 51/53
16.01.2009 WRJ kutsu, western horsemanship, 36/52
17.01.2009 WRJ kutsu, reining, 62/70
17.01.2009 WRJ kutsu, western riding, 1/59
17.01.2009 WRJ kutsu, western pleasure, 5/62
17.01.2009 WRJ kutsu, western horsemanship, 7/63
18.01.2009 WRJ kutsu, reining, 1/71
18.01.2009 WRJ kutsu, western riding, 29/61
18.01.2009 WRJ kutsu, western pleasure, 40/63
18.01.2009 WRJ kutsu, western horsemanship, 33/63
20.08.2009 WRJ kutsu, Reining, 9/27
20.08.2009 WRJ kutsu, Western Riding, 2/26
20.08.2009 WRJ kutsu, Trail, 22/24
21.08.2009 WRJ kutsu, Reining, 21/27
21.08.2009 WRJ kutsu, Western Riding, 25/26
21.08.2009 WRJ kutsu, Trail, 8/24
23.08.2009 WRJ kutsu, trail, 6/48
23.08.2009 WRJ kutsu, western riding, 2/46
23.08.2009 WRJ kutsu, western pleasure, 36/45
23.08.2009 WRJ kutsu, western horsemanship, 31/50
23.08.2009 WRJ kutsu, pole bending, 24/48
23.08.2009 WRJ kutsu, barrel racing, 33/46
|
|