Etusivu         Tallitilat         Orit         tammat         Kasvatus         Kilpailut        

Vaapukan Viljo


suomenhevos-ori, VH-50628
syntynyt 03.10.2008, 8-vuotias (VHKR + 4v.)
säkäkorkeus 157 cm, tummanpunarautias

ko He A, re 60cm
koulupainotteinen

omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Crystal, Virtuaalitalli Vaapukka


Täyttänyt 3 vuotta: 03.10.2008

Viljo saapui meille lokakuun puolivälissä vuonna 2008, kun orii oli vajaan vuoden ikäinen. Kasvattajan kauppaamana Viljo ikäänkuin ohjautui meille Keinumäkeen, sillä uusia hevosia en nyt etsinyt, mutta jostakin syystä Viljon ostaminen tuntui hyvältä idealta, kaikista epäkohdista huolimatta.

Rempseäluonteinen Viljo osaa olla meidän oriiden joukossa melkoinen villikko. Huonoja tapoja on paljon, kuin myös huonoja päiviä. Kolhuja ja kirosanoja on tullut enemmän kuin laki sallii ja välillä olen ollut vähällä passittaa Viljon kokonaan jonnekin, missä en näkisi sitä enää ikinä. Sinnikkäästi olemme kuitenkin jaksaneet orin kanssa taistella ja pientä käytöksen parannustakin ollaan saatu aikaiseksi. Mielenkiintoisinta on se, että on hyvin vaikea arvioida, että missä vaiheessa ori on päässyt tuollaiseksi villikoksi, sillä sehän on ollut erittäin asiantuntevissa ja hyvissä käsissä koko loppuelämänsä. Kasvattajakin sanoi mielummin ottavansa kontolleen hevosen huonon koulutuksen kuin sen vaihtoehdon, että tuollainen luonto on vanhempien perimää.

Ratsain Viljo on hyvin energinen. Se vaatii erittäin kokeneen ja vahvahermoisen ratsastajan, jolla riittää ymmärrystä orin tempperamentille kaikkine heikkoine luonteenpiirteineen. Viljo on hyvin hyvin herkkä niin pohkeille kuin suustakin, mikä vaatii erittäin hellää käsittelyä ja varsinkin treenien alkupuolelta Viljo saattaa olla hyvin vastahakoinen ja kyttäillä ympärilleen, mistä seuraa sitten äkkinäiset liikkeet ja laukkapyrähdykset ja kun menoa yritetään hillitä, tuntuu se Viljosta niin ikävältä, että ori päättää pukitella ja yrittää siitäkin huolimatta kiihdyttää vauhtiaan.

Estehevoseksi Viljosta ei ollut. Sillä on niin tulinen luonne, etten voisi edes kuvitella päästäväni sitä esteradalle ratsastaja selässään. Irtohypytystä olemme harjoitelleet paljonkin. Viljolla on kyllä lahjoja, mutta minä asettaisin niin ihmisen kuin hevosenkin turvallisuuden menestyksen edelle. Oikeastaan luulin, ettei Viljosta olisi koskaan edes kilparadoille, mutta kasvattaja Crystal osoitti toisin. Hän otti Viljon luoksensa kuukaudeksi asumaan ja treenasi tätä tällöin ahkerasti yhdessä minun ja oman talliväkensä kanssa, sitten koitti kilpailuviikot, jonka aikana Viljo osallistui mahdollisimman moneen koululuokkaan. Turvallinen ja tuttu paikka auttoivat oriita sietämään kovaa hälinää ja kilpahumua. Helpot luokat puolestaan eivät saaneet oriita pois tolaltaan ja hermostumaan, toisin kuten mahdolliset vaativat luokat. Niin alkoi Viljon treenaus, joka loppujen lopuksi saatteli oriin jopa Vaativan tason koululuokkiin. Viljoa on koko ikänsä kilpailuttanut tämän kasvattaja Crystal, vaikka ori on ollutkin minun omistuksessani tämän samaisen ajan.

Tarhasta tultaessa Viljo vaatii varmuuden vuoksi taluttajat molemmin puolin ja oriin tulee olla samanaikaisesti suitsittuna ja taluttimina tulee olla vahvat ketjupäiset taluttimet ja siltikin pahimman sattuessa olemme antaneet talliväelle neuvoksi, että orii tulee laskea irti ja ohjata mahdollisimman pian johonkin suljettuun tarhaan. Karsinaan mennessään ori usein rynnii niin että ovenkarmit vain paukkuvat ja tästä syystä olemmekin jo harkinneet jopa pihaton rakennuttamista Viljoa varten. Tällä hetkellä ori päästetään irti jo käytävällä ja ohjataan avonaiseen karsinaan, joka on sijoitettu käytävän päähän, jottei ori lähtisi karkuteille. Karsinassa Viljo on kyllä ihan kiltti, ei karkaile, ei pure eikä potki, mutta esimerkiksi juuri taluttaessa ori saattaa kavahtaa pystyyn taikka potkaista taluttajaansa, siksi Viljon kanssa tuleekin olla äärimmäisen varovainen. Voipi olla, että vielä jonakin päivänä Viljon päivät miehenä päättyvät, hyvinkin mahdollista..



i. Vaapukan Vikatikki
sh, 168 cm
ii. Heinäsalon Pikku Prinssi
sh, 160 cm
ie. Keinumäen Milena
sh, 156 cm
e. Heinämäen Titta
sh, 155 cm
ei. Musiikin Ukkonen
sh, 155 cm
ee. Ruiskukan Peikko-Puoli
sh, 154 cm

ei jälkeläisiä


KRJ - normaalit - yhteensä 27 sijoitusta/voittoa
06.12.2008 KRJ KRJ Kouluratsastus, Helppo A, 5/52
11.12.2008 KRJ Jewel Pony Riders, Helppo B, 1/21
11.12.2008 KRJ Jewel Pony Riders, Helppo A, 1/23
13.12.2008 KRJ Jewel Pony Riders, Helppo B, 1/16
14.12.2008 KRJ Jewel Pony Riders, Helppo A, 4/21
18.12.2008 KRJ Arwyn, Helppo B, 4/99
06.12.2008 KRJ Hiljaisuus, Helppo B, 1/40
04.01.2009 KRJ Vaapukka, Helppo B, 7/52
04.01.2009 KRJ Vaapukka, Helppo A, 3/52
07.01.2009 KRJ Vaapukka, Helppo C, 6/92
09.01.2009 KRJ Vaapukka, Helppo C, 7/92
22.12.2008 KRJ Arwyn, Helppo C, 6/99
23.12.2008 KRJ Arwyn, Helppo C, 1/99
02.01.2009 KRJ Rimeyard, Helppo B, 7/215
09.01.2009 KRJ Cecile Riders, Kür Helppo C, 6/36
11.01.2009 KRJ Leighton, Helppo C, 5/40
15.01.2009 KRJ Leighton, Helppo B, 3/40
14.01.2009 KRJ Zurück, Helppo C, 7/55
18.01.2009 KRJ Fiktio, Vaativa B, 2/92
19.01.2009 KRJ Vienna, Helppo A, 4/40
20.01.2009 KRJ Silence, Helppo A, 3/60
20.01.2009 KRJ Silence, Vaativa B, 4/60
22.01.2009 KRJ Leighton, Vaativa A, 4/30
25.01.2009 KRJ Silence, Helppo A, 4/36
25.01.2009 KRJ Kvaret, Helppo A, 2/63
29.01.2009 KRJ Arwyn, Kür Helppo A, 7/100
30.01.2009 KRJ Leighton, Vaativa A, 2/30


Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!