Täyttänyt 3 vuotta: 27.06.2009
Weybridge's Trevelian, on Tatiksi kutsuttu persoonallinen herra. Orista ei
oikein tiedä, onko se yleensä iloinen vai ei. Liiasta melusta ja
sähläyksestä se ei ainakaan pidä, mutta sen sijaan ratsastamisesta se tuntuu
nauttivan. Toisinaan Tatti näyttää niin pelottavalta seistessään karsinan
nurkassa ja muljautellen silmiään samalla kun korvat on liimautuneena
niskaan, että sen karsinaan ei kyllä herkkä nahkaisimmat uskalla mennä.
Ratsastaessa Tatti ei kuitenkaan ole ollenkaan sienimäinen paikallaan
möllöttäjä, vaan se liitää radalla eteen ja reagoi pienimpäänkin merkkiin.
Yleensä herralla ei ole turhan kiire minnekään, se kävelee rauhassa joka
paikkaan, ja usein oria saakin hieman herätellä ja hoputtaa.
Hoitaessa Tatti malttaa usein seisoa paikallaan, sen mielestä on hullujen puuhaa ravata
ympäri karsinaa. Ori kannattaa kuitenkin sitoa kiinni, niin se ei pääse
esittämään mitään orimaisia tempauksia. Usein Tatti on myös kiinnostunut
karsinan ulkopuolisesta elämästä, ja jos siellä menee hemaiseva tamma ohi,
ei Tatti välitä kenet se jyrää. Ori on muutenkin hieman huolimaton sen
suhteen, minne jalkansa laittaa. Tatti vaatii ympärilleen
rauhallisuutta, mutta on itse melkoinen sählä. Jos orin ympärillä on paljon
meteliä ja toimintaa, herra hermostuu ja osoittaa mieltään potkimalla tai
puremalla lähinnä olevaa uhria. Mikään hirviö Tatti ei kuitenkaan ole, ja se
onkin melkoisen kiltti ja melkeinpä tylsä hoitaessa, mikäli sillä on asiansa
osaava ja tarpeeksi komentava hoitaja. Kaviot Tatti nostaa kiltisti, ja
malttaa pitääkin niitä tarpeeksi kauan ylhäällä. Satulan nähdessä Tatti
saattaa hieman irvistää ja ottaa sivuaskeleita, mutta antaa kuitenkin
laittaa satulan selkäänsä. Kaikki on tehtävä kuitenkin hellästi, jos satula
mätkähtää selkään, saatat saada ilkeät jäljet käsivarsiisi. Suitset ori
antaa laittaa itselleen melko kiltisti, se ei nosta päätään taivaisiin ja
ottaa kuolaimetkin suuhunsa. Tatti saattaa vaikuttaa pikkutyttöjen kauhulta,
mutta oikeasti se on nöyrä ja lauhkea kuin lammas. Sen mielestä vain olisi
niin kiva määräillä muita.
Kentällä Tatista kaikkoaa viimeisetkin laiskuuden rippeet. Se ei malttaisi seisoa lainkaan paikallaan, ja heti ratsastajan
päästyä selkään (tai jo vähän etukäteenkin) se lähteekin jo kävelemään päättäväisesti haluamaansa suuntaan. Ratsain Tatti on varsin reipas, joskus jopa hieman kuumahkokin. Tatti on
vastaanottavainen avuillesi, sekä astelee korvat hörössä eteenpäin
tutkaillen samalla ympäristöään. Ärtyneisyydestä tai laiskuudesta ei ole
tietoakaan. Tatti on hyvin taipuisa, eikä kaipaa mitään kummempia
taivutuksia alkuverryttelyssä. Ori kulkee heti herkästi kuolaimella ja
kuuntelee pienintäkin apuasi. Ratsastaessa orilla et saakaan olla liian
kovakourainen ja potkia sitä eteen tai vetää suusta, siitä ori ei tykkää.
tatti reagoi herkästi ja mielellään paino apuihisi, joten hyödynnä tätä
taitoa. Ori kulkee melkein kun ajatuksen voimalla, kun annat sille selkeät
avut ja yksi kerrallaan. Ori itse on niin menevää sorttia, että jos
ratsastaja vielä sählää selässä, niin ei tulos aina ole hyvä. Jos annat
orille tilaa liikkua ja luotat siihen, se liitää radalla kauniisti ja tekee
parhaansa. Orin askeleet ovat kylläkin melko korkeat ja epämukavat istua,
mutta eiköhän hetken harjoittelun jälkeen ratsastajakin pysy satulassa
Tarhassa Tatti viihtyy kyllä muuten melko hyvin muiden oriiden seurassa, mutta joskus nuorempien kolttoset ja härnäilyt saavat Tatti-Matin hurjistumaan ja käymään melko kuumana. Muuten Tatti on varsin lempeä ja viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan, joskus joku vanha tuttava voi saada nauttia Tatin hellemmästä puolesta rahnutteluiden merkeissä. Tarhasta pois tullessa Tatti osaa olla joskus hankala päättäessään jäädä muiden kanssa tarhaan. Pienen suostuttelun ja lahjomisen jälkeen Tatti kuitenkin lämpenee lipertelyille ja astelee kiltisti noutajansa vanavedessä takaisin talliin.
Kiitos luonteesta
Ipsu!
|
|
i. Hofgeismar
hann, 167 cm |
ii. Hofnar
hann, evm |
ie. Wanessa
hann, evm |
e. Vega Trisha
hann, 167 cm
YLA 3
|
ei. Algernon Alfy
hann, evm |
ee. Renee Rosalind
hann, evm |
ei jälkeläisiä vielä
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
NJ näyttelyt
07.04.2009
NJ Raadelma, varsat aikuiskuvilla,
LKV2, irtoSERT, JS (pt. Kati K.)
KRJ - normaalit - yhteensä 48 sijoitusta/voittoa
29.05.2009
KRJ Aweia, Grand Prix,
2/50
30.05.2009
KRJ Devilish Dressagemasters, Grand Prix(4),
4/50
31.05.2009
KRJ Devilish Dressagemasters, Grand Prix(6),
6/50
31.05.2009
KRJ Pipari, Grand Prix(5),
3/30
31.05.2009
KRJ Pipari, Grand Prix(6),
4/30
01.06.2009
KRJ Virtuaalitalli Rajametsä, KN Special,
4/20
07.06.2009
KRJ Evergrey, Grand Prix,
6/54
08.06.2009
KRJ Evergrey, Grand Prix,
7/50
08.06.2009
KRJ Headway, Intermediate II,
5/28
09.06.2009
KRJ Headway, Grand Prix,
4/28
10.06.2009
KRJ Headway, Grand Prix,
4/28
10.06.2009
KRJ Evergrey, Grand Prix,
1/50
10.06.2009
KRJ Louves, Grand Prix(2),
4/100
11.06.2009
KRJ Louves, Grand Prix(1),
9/100
11.06.2009
KRJ Louves, Grand Prix(3),
5/100
11.06.2009
KRJ Louves, Grand Prix(7),
10/100
11.06.2009
KRJ Louves, Grand Prix(11),
7/100
10.06.2009
KRJ Kwaliteit, Intermediate II,
1/80
11.06.2009
KRJ Kwaliteit, Intermediate II,
2/80
12.06.2009
KRJ Louves, Grand Prix(2),
2/100
14.06.2009
KRJ Kwaliteit, Intermediate II,
5/80
14.06.2009
KRJ Cosgrove, Intermediate I,
4/40
17.06.2009
KRJ Mistake, Grand Prix,
6/50
19.06.2009
KRJ Weybridge, Vaativa A,
3/40
19.06.2009
KRJ Vintage Arabians, Grand Prix,
3/50
19.06.2009
KRJ Pilvivaaran Suomenhevoset, Grand Prix,
3/30
20.06.2009
KRJ Rowland Trakehners, Intermediate II,
2/50
20.06.2009
KRJ Rowland Trakehners, Grand Prix(6),
7/50
21.06.2009
KRJ Rowland Trakehners, Grand Prix(7),
3/50
22.06.2009
KRJ Rowland Trakehners, Grand Prix,
5/50
22.06.2009
KRJ Mistake, Grand Prix(1),
4/30
22.06.2009
KRJ Mistake, Grand Prix(2),
4/30
23.06.2009
KRJ Rowland Trakehners, Intermediate II,
6/50
23.06.2009
KRJ Rowland Trakehners, Grand Prix(9),
1/50
24.07.2009
KRJ Cosgrove, Intermediate I,
1/40
26.06.2009
KRJ Zurück, Intermediate II,
6/40
27.06.2009
KRJ VF Miniatures, Intermediate II,
4/77
01.07.2009
KRJ Zurück, Grand Prix,
6/90
02.07.2009
KRJ Mörkövaara, Intermediate I,
5/40
03.07.2009
KRJ Zurück, Grand Prix,
5/90
04.07.2009
KRJ Zurück, Grand Prix,
5/90
06.07.2009
KRJ Mörkövaara, Intermediate I,
2/40
17.07.2009
KRJ Roxbury, Grand Prix(2),
5/40
17.07.2009
KRJ Roxbury, Grand Prix(4),
1/40
19.07.2009
KRJ Roxbury, Grand Prix(1),
1/40
19.07.2009
KRJ Roxbury, Grand Prix(4),
3/40
22.07.2009
KRJ Roxbury, Grand Prix(3),
4/40
22.07.2009
KRJ Roxbury, Grand Prix(4),
4/40
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!