Etusivu         Tallitilat         Orit         tammat         Kasvatus         Kilpailut        

Soihdun ILO


suomenhevos-tamma, VH-63495
syntynyt 18.02.2009 (VARL)
säkäkorkeus 153 cm, rautias

ko va B, re 100cm
yleispainotteinen

omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Virtuaalitalli Ilomantsi


Täyttänyt 4 vuotta: 23.08.2009

Heti ensitapaamisella Soihtu vaikutti erittäin ystävälliseltä ja hauskalta otukselta. Ja meille muuttaessaankin sen luonne ei ole miksikään muuttunut, ainoastaan neiti on saanut hieman enemmän rohkeutta tutustua uusiin ihmeellisiin asioihin. Soihtu on luonteeltaan erittäin kiltti ja iloinen veijari, joka tulee toimeen kaikkien hevosten sekä ihmisten kanssa. Syntymästään asti Soihtu on elänyt lähellä ihmisiä, joten neiti luottaa ihmisiin todella paljon ja antaa kaikkensa miellyttääkseen heitä.

Soihdun karsinaan uskaltaa laskea perheen pienimmätkin, ja sinne on mukava mennä. Tamma usein tulee tervehtimään tulijaansa iloisesti, sekä katsastamaan tilanteen josko olisi herkkuja tarjolla. Uusien tai kovaäänisten ihmisten seurassa Soihtu on hieman epävarma ja saattaa luimia ja kääntää peräänsä. Tuttujen kesken tamma on kuitenkin ystävällinen, eikä sillä ole tapana potkia tai purra. Soihtu malttaa seisoa rauhallisesti karsinassa, ja on nätisti harjauksen aikana. Päänalueelta neiti on hieman arka, ja se antaa vain tuttujen ihmisten koskea siihen ja näidenkin vain nenäänsä nyrpistellen. Mahan alta harjatessa saattaa tamma hieman aristaa ja luimistella korviaan, mutta ei reagoi sen kummemmin. Kaviot tamma nostaa kiltisti, ja usein jo takajalat valmiiksi. Sitä ei siis kannata säikähtää, tamma ei suinkaan aio potkaista sinua. Satulan laiton aikana Soihtu seisoo kiltisti paikallaan, ja suitsiakin laittaessa se laskee päänsä alas jotta se olisi helpompaa. Soihdun voi siis antaa ensikertalaisellekin hoidettavaksi, tamma omistaa ihanan lempeän ja kärsivällisen luonteen! Taluttaessa tamma kävelee laiskasti vierellä eikä yritä karata minnekään. Tämä tamma ei vähästä hätkähdä, joten jos tallin ovi jossain paukahtaa, niin Soihtu saattaa vain hieman vähän säpsähtää. Soihtu nauttii ihmisten seurasta ja sen kanssa onkin mukava viettää aikaa ja upottaa pää vaikka tamman harjaan jos on murheita, se kyllä kuuntelee.

Ratsastaessa tamma on miellyttävä ja osaava. Tammalta kyllä löytyy taitoja jotka se toisinaan piilottaa hyvinkin taitavasti. Soihtu on hieman laiskanpuoleinen, joten välillä sitä saa herkistellä ja avittaa eteenpäin liikkumisessa, mutta herättyään tamma kyllä liikkuu kivasti. Soihdun kanssa saa heti alkutunnista asti tehdä töitä jotta tamman saa herkistymään ja kuuntelemaan kunnolla apuja. Kun yhteistyö alkaa pelaa, kuoriutuu neidistä oikea moni osaaja. Kouluratsastuksessa tamma saattaa aluksi yrittää tehdä kaiken vähän hutiloiden, oikoen kulmat ja voltilla. Kun tamman pistää ruotuun alkaa se keskittymään työskentelyyn. Sen askeleisiin tulee lennokkuutta ja se alkaa työskentelemään hyvin peräpäällä. Herkistelyn jälkeen tamma on vastaanottavainen avuille ja yrittää parhaansa mukaan toteuttaa niitä. Soihdulla on pehmeät ja miellyttävät askeleet istua. Kun tamman kanssa jaksaa tehdä töitä, tulee tulosta! Esteiden parissa tamma on hieman menevämpi, ja kulkeekin usein energisesti eteenpäin ilman sen kummempia muistutteluja. Soihtu on mukava esteratsu, sillä kun ei ole tapan kieltää esteille. Tamma on myös melko varma ja se ei kyttäile erikoisesteitä. Soihtu on erityisen nopea kääntymään, ja huolella hypäten Soihtu saakin usein virheettömän radan suht nopealla ajalla. Tammalla ei ole tapana pukitella, joten selkään voi laskea vähemmän ratsastaneitakin. Raipasta tamma ei niin kovin pidä, joten jos sitä pitää käyttää niin kevyt napautus kaulalle riittää. Maastossa tamma on rauhallinen ja varma.

Soihtu tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, ja siksi se käyttäytyy mallikkaasti myös kengittäjän tai eläinlääkärin ollessa paikalla. Tamma on myös helppo lastata, ja se kävelee kuljetuskoppiin kiltisti hoitajan perässä. Muiden hevosten kanssa tamma tulee hyvin toimeen, ja se onkin jonkinlainen äitihahmo. Tämän tamman kanssa viihtyy kyllä jokainen!

luonteesta kiitos © Ipsu



i. Jätkänpätkä
sh, 154 cm
SLA-II, YLA3
ii. Jätkä
sh, evm
ie. Astama
sh, evm
e. Soihtutyttö
sh, 150 cm
KTK-I, VIR MVA Ch, YLA3, KRJ IV
ei. Saamari
sh, evm
ee. Saijan Vinkki
sh, evm

o. Raadelman Suikku


NJ näyttelyt
23.05.2009 NJ Valkeneva, varsat aikuiskuvilla, irtoSERT, JS (pt. Peppi S.)
30.09.2009 NJ Raadelma, Suomenhevostammat, irtoSERT, JS (pt. Kati K.)

KRJ - normaalit - yhteensä 22 sijoitusta/voittoa
01.07.2009 KRJ VF Miniatures, Helppo B, 3/100
02.08.2009 KRJ Baya Shetlands, Helppo B(4), 5/30
02.08.2009 KRJ Baya Shetlands, Helppo B(5), 4/30
15.08.2009 KRJ Everlasting Halfway, Helppo A, 6/60
22.08.2009 KRJ Acantha Farm, KN Special, 8/100
24.08.2009 KRJ Acantha Farm, Helppo C, 10/100
27.08.2009 KRJ Acantha Farm, Helppo A, 3/100
06.08.2009 KRJ Cecam Shetlands, Helppo B, 1/40
16.08.2009 KRJ Naturael, Vaativa B, 3/100
17.08.2009 KRJ Naturael, Vaativa A, 3/100
18.08.2009 KRJ Naturael, Vaativa A, 2/100
27.09.2009 KRJ Lakea, Helppo B, 1/40
27.09.2009 KRJ Strand Belgiums, Helppo B, 2/100
05.10.2009 KRJ Raadelma, Helppo A, 2/40
06.10.2009 KRJ Raadelma, Helppo A, 1/40
25.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 4/50
25.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 1/50
26.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 6/50
28.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 3/50
30.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 6/50
30.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 2/50
10.11.2009 KRJ Headway, Helppo A, 1/16

ERJ - normaalit - yhteensä 9 sijoitusta/voittoa
25.07.2009 ERJ Maple's Stable, 80cm, 2/40
02.08.2009 ERJ Cecam Shetlands, 60-70cm, 3/30
04.08.2009 ERJ Cecam Shetlands, 60-70cm, 5/30
25.08.2009 ERJ Barrier Showjumpers, 60cm, 1/30
24.09.2009 ERJ Naturael, 70cm, 10/100
24.09.2009 ERJ Naturael, 70cm, 8/100
30.09.2009 ERJ Naturael, 100cm, 7/100
29.10.2009 ERJ Faxon Sporthorses, 100cm, 1/30
16.11.2009 ERJ Siljan Suomaalaiset, 90cm, 2/28

Epäviralliset tilaisuudet
15.11.2009 irtohypytys Siljan suomenhevoset, 115cm, III-palkinto
"Teknisesti hieman osaamattoman oloinen hevonen tänään eikä esiinny oikein edukseen. Luonteellisesti todella kiitettävä. Halukas ja varovainen, todella kapasiteetikas hevonen, joka kuitenkin tänään oli hieman teknisesti hukassa. Jalkojen tekniikka puutteellinen, takajalat aukeavat kohtalaisen hyvin, etujalat saisivat nousta paremmin. Selän käyttö puutteellista ja ponnistus ei tänään parhain."

» rytmi ja tasapaino - 5
» etujalkojen tekniikka - 4
» takajalkojen tekniikka - 7
» selän toiminta - 5
» reaktiokyky - 4
» ponnistus - 5
» halukkuus & eteenpäinpyrkimys - 10
» varovaisuus - 10
» kapasiteetti - 9


Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!