Etusivu         Tallitilat         Orit         tammat         Kasvatus         Kilpailut        
Vanhaan kilpahevoseen ja monen varsan emään olivat vuosien rasitukset jättäneet jälkensä. Viimeisen kannon aikana kipeytynyt selkä, äityi niin pahaksi, että 31. marraskuuta ontuva ja selkäänsä aristava kaunis Sani-tamma nukutettiin ikiuneen. Nyt tamma laukkaa vihreillä taivaslaitumilla vailla kipuja.


ERJ-III, YLA 3

Sunhawk Barrier


holstein-tamma, VH-54224
syntynyt 22.07.2008, 19-vuotias
säkäkorkeus 168 cm, ruunikko

ko He B, re 150cm
estepainotteinen

omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Barrier Showjumpers


Täyttänyt 4 vuotta: 22.08.2008

Sunhawk Barrier - nuori estelupaus, saapui talliini tilausvarsana. Näyttelytuomarina iskin silmäni Sanin isäoriiseen Chorwatiin ja päätin ehdottomasti haluavani kyseisestä oriista varsan. Ilmoitin samantien halukkuuteni tilata oriin ensimmäisen jälkeläisen ja jonkin ajan päästä minuun otettiin yhteyttä. Emäehdokas vaikutti oikein lupaavalta, joten lupauduin ostamaan varsan. Heinäkuun loppupäässä Barrierista soitettiin, että viehättävä tumma tammavarsa on syntynyt.

Sani saapui meille noin vuoden ikäisenä. Varsa ei suinkaan ollut säpsy taikka millään tavoin epäluuloinen, suorastaan ehkä turhankin pelkäämätön. Tammasta näki kuitenkin selkeästi, että miten paljon se ihmisiään kunnioitti. Nuoresta iästään huolimatta se oli kärsivällinen ja kummallisen pitkähermoinen. Meille Keinumäkeen tamma sopeutui heti täysin, eikä jäänyt haikailemaan vanhaa asuintalliaan ja ystäviään. Näin nuorukaisesta jo heti, että tästä saataisiin vielä mitä mahtavin kilpahevonen, enkä suinkaan ole ollut väärässä. Sani on mitä täydellisin, kilpahevonen.

Ratsain Sani on hyvin tammamainen. Tempperamenttiä löytyy enemmän kuin laki sallii, mutta temppuiluna tunnetut poukkoilut ovat silkkaa uhmaa, eivät pelkoa taikka sen suurempaa agressiota ja yleensä temppuilusta tulee loppu, kun tekee selväksi ketä määrää, tämän jälkeen harvemmin tarvitsee muistuttaa tammaa, että missä mennään. Esteet ovat tamman lempijuttu, se suoraastaan säkenöi esteradalla, etenkin kilpailuissa. Sani on hyvin herkkä ja energinen, mutta kuuliainen ja yhteistyöhaluinen. Sanni omaa erinomaisen hyppymekaniikan, hyvän koordinaation ja tämän vuoksi tamma onkin erittäin ketterä. Myös nopeus kuuluu ehdottomasti Sanin vahvuuksiin.

Hoidokkina Sani on toisinaan vähän hermoille käyvä. Turhankin uteliaana tammana se tuppaa olemaaan aina vähän turhankin kovalla innolla mukana "auttamassa" kaikessa ja jos erehtyy jättämään karsinan oven vähänkin raolleen, tulee Sani kyllä mielellään perässä katselemaan, että mitäs täällä oikein tapahtuukaan. Kiltti Sani on. Se ei pure eikä potki ja antaa kiltisti harjata, putsata kaviot, satuloida, suitsia sekä pestä. Hieman tohelo se joskus on ja saa ihme intopurkauksia, esimerkiksi jos se suihkutetaan tallipihalla, voidaan olla varmoja, että aikamoista sähläämästä se on. Sani rakastaa vettä ja uiminen on sille sydämenjuttu. Kenttähevosena tottakai tämä onkin melko tärkeää, ettei hevonen inhoa vettä. Tosin joku päivä varmaan jäämme pulikoimaan vesiesteelle kun Sani innostuu.

i. Chorwat
holst, 168 cm
ERJ-III, YLA2
ii. Castilio
holst, evm
ie. Chimia 447
holst, evm
e. Screams
holst, 159 cm
ERJ-III
ei. Shandar
holst, evm
ee. Samantha REG
holst, evm

t. Swinghill's Mariera
o. Hastyburger
t. Charad's Sunrise Tequila
t. Charad's Hunterhawk
o. Charad's Parcito


KERJ - normaalit - yhteensä 3 sijoitusta/voittoa
18.08.2008 KERJ Pini Liar, CCI/CIC*, 2/9
25.08.2008 KERJ Svantavanti, CCI/CIC*, 4/34
19.10.2008 KERJ Hämypuro, CCI/CIC2, 1/40

ERJ - normaalit - yhteensä 32 sijoitusta/voittoa
26.07.2008 ERJ YEW, 150cm, 2/30
26.07.2008 ERJ YEW, 160cm, 3/30
26.07.2008 ERJ Satulinna, 100cm, 1/100
26.07.2008 ERJ Satulinna, 140cm, 5/69
26.07.2008 ERJ Unafraid, 150cm, 3/25
28.07.2008 ERJ Zurück, 100cm, 2/67
01.08.2008 ERJ Stall Seaquin, 130-140cm, 3/30
02.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 100cm, 5/30
02.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 120cm, 3/30
03.08.2008 ERJ Jewel Ponies, 60cm, 3/30
04.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 120cm, 4/30
04.08.2008 ERJ Zurück, 140cm, 2/52
05.08.2008 ERJ Zurück, 140cm, 6/40
08.08.2008 ERJ Susilaakso, 120cm, 6/40
08.08.2008 ERJ Moondance, 110-120cm, 1/30
17.08.2008 ERJ Satulinna, 90-100cm, 2/203
17.08.2008 ERJ Satulinna, 140cm, 4/84
19.08.2008 ERJ Satulinna, 110-120cm, 2/130
19.08.2008 ERJ Satulinna, 130cm, 8/94
31.08.2008 ERJ Barrier Showjumpers, 130cm, 3/19
08.09.2008 ERJ Barrier Showjumpers, 150cm, 4/20
23.09.2008 ERJ Hallanvaara, 130cm, 8/124
28.09.2008 ERJ RockWell's Stallions, 140cm, 1/56
19.10.2008 ERJ Hämypuro, 130cm, 4/50
21.10.2008 ERJ Boliviét Showjumpers, 140cm, 3/30
26.10.2008 ERJ Tarumaa, 120cm, 5/57
30.10.2008 ERJ Weybridge, 140-150cm, 2/45
31.10.2008 ERJ Championtalli, 120cm, 2/55
20.12.2008 ERJ Yksityistalli Pipari, 150cm, 3/13 28.05.2009 ERJ Wincare, 140cm, 1/60
30.05.2009 ERJ Wincare, 130cm, 4/60
30.05.2009 ERJ Wincare, 130cm, 5/60


Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!