Heinäkuun alussa Raadelman hevosiin puri paha hevosflunssa, jonka vuoksi hevosia eristettiin toisistaan ja vedettiin pois kilpakentiltä. Vanhat ystävämme väsyivät sinnikkään taudin kynsissä ja tämän vuoksi jouduimme tekemään raskaan päätöksen. 23.7.2009 kymmenen reippaasti yli 20-vuotiasta hevosta lopetettiin.
Sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon sinua jäämme kaipaamaan ikuinen lapsosemme, ikuinen mussukkamme.
KRJ-II, YLA-1
Raadelman Ikimussu
suomenhevos-tamma, VH-31231
syntynyt 15.06.2007, kuollut 25-vuotiaana
säkäkorkeus 152 cm, ruunikko
ko Va B, re 60cm
yleispainotteinen
omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Missway stables
|
|
Täyttänyt 4 vuotta: 15.10.2007
Moneen loksahtaa tämä hassunkurinen nimi, Ikimussu ja tulee varmasti ajatelleeksi mitä se meinaa, tai miksi tällä tammalla on tuollainen nimi. Sana iki tässä tapauksessa kuvastaa jatkuvaa määrettä, ikuisuutta, kun taas sana Mussu tulee ihan puhtaasti siitä, että jo varsana tämä suloinen ruunikko sai kutsumanimekseen Mussu. Ja oikeaan löi arvauksemme, Mussu pysyi Mussuna. Toisinsanoen Mussu on oikea vauvvahevonen: leikkisä, huomionkipeä, hellä, energinen. Aina touhuamassa ja sättäämässä, mutta sydän pelkkää kultaa. Jonka kultahiukkasia tamma jakaa olemassa olollaan muiden sydämiin.
Aina ei elämä kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Mussun arjen ensimmäinen tapahtuma on aamuruokinta, eikä ole kristillistä tasajakoa syntynyt, sillä Mussu on koko tallin viimeinen ruokien saaja, jokainen päivä. Tamma on kyllä hyvin sopeutunut moiseen riistoon, mutta tottahan toki se pannuun ottaa! Ruokailun jälkeen onkin tarhailua muiden tammojen kanssa. Mussu viihtyykin hyvin tammalaumassaan jossa se on myös syntynyt. Siellä hän kirmaa emänsä ja isänemänsä kanssa niin että rapa roiskuu. Tarhailun jälkeen vuorossa onkin sitten jonkinlainen liikutus.
Mussu kilpailee esteillä ja koulussa, mutta kotona touhuamme myös kärryjen parissa. Mussu on erittäin energinen niin ratsuna kuin kärryjenkin edessä. Oikea tikittävä aikapommi, mutta samalla hyvin hyvin kiltti. Mussu ei tahdo kenellekkään pahaa, mutta on niin innokas että joskus vähän painelee omiaan ja heittelee ilopukkeja. Tästäkös joskus ratsastajalle seuraa hiekkaisa alastulo. Esteet ovatkin Mussulle rakkaita. Vauhtia ja mekaniikkaa riittää. Kurvit ja jyrkät oikotiet eivä tuota Mussulle päänvaivaa, mutta vauhti on joskus niin kova että katsojaakin hirvittää, puhumattakaan selässä istujasta. Mussu on myös maastovarma.
Hoidettaessa Mussu pääsee omaan elementtiinsä. Oli hoitotoimenpiteiden suorittaja vaikka Paavo Lipponen, niin Mussu ensin hyväilisi tätä ja sitten alottaisi leikkimään. Kujeilu on Mussun alaa. Vähän leikitään ovella, tarhassa revitään toisia riimusta tai harjasta. Otetaan harjoja kopasta, pyöritään ympäri karsinaa. Suitsittaessa nostetaan pää ylös ja vähän liikehditään, kunnes sitten leikin loppu tulee ja Mussu palautuu omaan Mussu-elementtiinsä. Kiltti se on, eikä karkaa vaikka touhu voi senkin näköistä joskus olla. Kengitys on Mussulle joskus vähän ylivoimainen juttu, mutta pienen tyynnyttelyn jälkeen sekin sujuu.
|
|
i. Raadelman Vekseli
sh, 156 cm
VIR MVA Ch, KTK I, KRJ I, SLA I, YLA2 |
ii. Raadelman Yksinolla
sh, 150 cm |
ie. Vaapukan Milka
sh, 162 cm |
e. Vappuneiti
sh, 156 cm
Ch
|
ei. Harlekiinin Realismi
sh, 143 cm |
ee. Suvisade VOE
sph, 143 cm |
o. Raadelman Werneri
t. Keinumäen Lä-Hellä
o. Keinumäen Yörölli
t. Keinumäen Musiikki
o. Raadelman Kuumyssy
t. Raadelman Mussukka
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
näyttelyt
02.11.2007
NJ Teijan talli, suomenhevoset,
LKV3, irtoSERT, JS
30.07.2009
VRNJ Haapsalu, aikuiset sh-tammat,
9 + 8 + 9 + 7 + 7 = 40p. / II palk.
ERJ - normaalit - yhteensä 25 voittoa/sijoitusta
06.09.2007
ERJ Shiawase, 100cm,
9/88
14.06.2008
ERJ KK Orion, 110cm,
2/51
14.06.2008
ERJ Haipakka, 100cm,
5/33
14.06.2008
ERJ Haipakka, 100cm,
3/33
15.06.2008
ERJ The Homeless Guy, 40cm,
4/79
15.06.2008
ERJ The Homeless Guy, 40cm,
1/79
15.06.2008
ERJ Elegancia, 60cm,
2/40
20.06.2008
ERJ Injun, 90cm,
6/50
28.06.2008
ERJ Representa, 40-60cm,
8/152
30.06.2008
ERJ Hämypuro, 80cm,
1/39
26.07.2008
ERJ Satulinna, 80-90cm,
1/100
26.07.2008
ERJ Unafraid, 130cm,
2/25
06.08.2008
ERJ Susilaakso, 70cm,
2/40
10.08.2008
ERJ Susilaakso, 80cm,
2/40
12.08.2008
ERJ Naranja Sporthorses, 60-80cm,
3/50
17.08.2008
ERJ Satulinna, 90-100cm,
9/208
20.08.2008
ERJ Hätähuuto, 60cm,
4/42
06.09.2008
ERJ Tres Beaun, 80-90cm,
6/63
08.09.2008
ERJ Barrier Showjumpers, 120cm,
4/20
08.09.2008
ERJ Barrier Showjumpers, 130cm,
3/20
22.09.2008
ERJ Tuuliharja, 100cm,
5/42
19.10.2008
ERJ Hämypuro, 90cm,
4/50
23.10.2008
ERJ Kumpuramäki, 90-100cm,
8/103
30.10.2008
ERJ Weybridge, 80-90cm,
1/45
02.11.2008
ERJ Braydén, 50cm,
5/209
KRJ - normaalit - yhteensä 41 voittoa/sijoitusta
25.06.2007
KRJ Thesrouce, Vaativa B,
2/14
05.07.2007
KRJ Willoughby, Vaativa A,
4/35
29.06.2007
KRJ Zener Arabians, Vaativa A,
6/71
29.06.2007
KRJ Susiniemi Gård, Vaativa B,
4/40
15.07.2007
KRJ Missway Stables, Vaativa B,
1/35
15.07.2007
KRJ Te Adoro Estate, Vaativa A,
1/27
15.07.2007
KRJ Thesrouce, Vaativa A,
3/22
22.07.2007
KRJ Verivala, Vaativa B,
6/70
17.07.2007
KRJ Stall Adam, Vaativa B,
6/50
15.07.2007
KRJ Kisakeskus Overtale, Vaativa B,
3/50
26.07.2007
KRJ Moniet Welsh Ponies, Vaativa B,
2/20
26.07.2007
KRJ Nokikylän talli, Vaativa B,
4/30
25.07.2007
KRJ Virnia, Vaativa B,
6/66
30.07.2007
KRJ Ikirouta, Vaativa B,
5/50
05.08.2007
KRJ Stall Hjerte, Vaativa A,
2/16
05.08.2007
KRJ Nerian, Vaativa A,
1/60
07.08.2007
KRJ Aurinkoisen, Vaativa B,
7/50
08.08.2007
KRJ Tuulenvireen Ratsastajat, Vaativa A,
2/53
28.07.2007
KRJ Keima, Vaativa B,
5/40
30.08.2007
KRJ Blåbär, Vaativa A,
6/40
10.08.2007
KRJ Te Adoro Estate, Vaativa B,
4/25
11.08.2007
KRJ Stable Dahle, Vaativa A,
2/45
17.08.2007
KRJ Mitjan virtuaalihevoset, Vaativa A,
3/50
13.08.2007
KRJ Vaapukka, Vaativa B,
5/35
17.08.2007
KRJ VMR, Vaativa A,
4/92
05.08.2007
KRJ Brideyard, Vaativa B,
1/50
05.08.2007
KRJ Brideyard, Vaativa A,
5/43
10.08.2007
KRJ Senseija, Vaativa B,
7/50
12.08.2007
KRJ KR, Vaativa A,
5/28
21.08.2007
KRJ Adam Warmbloods, Vaativa B,
2/30
01.09.2007
KRJ Cifra, Vaativa B,
7/74
29.08.2007
KRJ Royalement, Vaativa A,
6/45
27.08.2007
KRJ Royalement, Vaativa B,
2/40
02.09.2007
KRJ Callisto, Vaativa B,
2/40
30.09.2007
KRJ Conquérant, Vaativa B,
2/36
01.10.2007
KRJ Kouluratsastajat, Vaativa B,
3/31
16.10.2007
KRJ Kouluratsastajat, Vaativa B,
4/50
16.10.2007
KRJ Kouluratsastajat, Vaativa A,
5/41
29.10.2007
KRJ Evergrey, Vaativa B,
2/78
21.11.2007
KRJ Kiaisas, Vaativa B,
2/50
21.11.2007
KRJ Kiaisas, Vaativa A,
4/50
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!