Gulstrand Moa
shetlanninponi-tamma, VH-00000
syntynyt 11.08.2009 (VARL)
säkäkorkeus kasvaa, muuttuu
koulutetaan
yleispainotteinen
omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Gulstrand stall, 
|
|
Täyttänyt 4 vuotta: 19.02.2010
Moa on kaikenaikaa hyvin rauhallinen, itseasiassa laiskakin. Pikkulasten poniksi Moasta ei kuitenkaan ole, sillä tamma on jostain syystä harvinaisen äkäinen ja toisinaan hyvinkin arvaamaton. Moa näykkii, saattaa purra ja onpa pariin otteeseen erehtynyt yrittämään potkaistakin, ollessaan parin vuoden ikäinen. Moaa eivät siis käsittele pienet lapset ja hieman isommatkin pääasiassa valvonnassa.
Ratsain ja ajaessa Moa on tavalliseen tapaansa laiska, eikä kovin yhteistyöhaluinen. Tarmokkaalla, hieman vanhemmalla ratsastajalla Moa toimii parhaiten ja kun on omaksunu paikkansa ratsastajan komennuksen alla Moa usein jopa osaa yllättää katsojat ja ratsastajansa kyvyillään. Oikein hankalalla päällä kyllä Moa osaa olla hyvin raivostuttava äkkipysähdyksineen, pukkeineen ja väistöliikkeineen. Tämä Moashow on satunnaisesti nähtävillä myös ihan kilparadalla, joten tervetuloa katsomaan, joskaan en suosittele mikäli Moasta olette jalostusmielessä kiinnostuneita, mielipide kun saattaa äkkiä muuttua, ellette rodeohevosia kasvata shettiskoossa. Ajaessa Moa on yleensä hieman parempi, koska kunnioittaa vanhempaa väkeä, eikä niinkään yritä päästä niskan päälle. Moalla on suorat energiset raviliikkeet, mutta hieman maahansidotut. Laukka tammalla on energinen, mutta mekaniikassakin on hieman sanomista. Moalta löytyy myös lahjoja esteillä, mikäli vain joku on niin taitava, että saa Moan ylittämään esteen, saatikka kokonaisen radan. Moan kanssa ei maastoilla, eikä varsinkaan painella liikenteen sekaan.
Hoitaessa Moa on syytä varustaa käytävällä tai ulkona sidottuna, jottei tamma pääse näykkimään/puremaan. Kaikenvaralta myös takaosan kiertämistä tulee välttää. Nykyisin tamma ei tapaa potkia, mutta kukapa nyt turhaa riskiä kuitenkaan ottaisi. Moa pysyy kiltisti paikallaan, onhan se itse oivin esimerkki laiskuudesta. Satuloidessa Moa muuttuu hieman levottomaksi ja huiskii hännällään ja yrittää näykkiä, mutta suitset se ottaa kiltisti. Moalla ei ole tapana karkailla, mutta eipä se naruista muutenkaan kovin helpolla lähde. Taluttaessa Moa on kiltti. Se ei kisko, eikä rynni vaan kulkee kiltisti perästä löntystellen. Tarhaan Moa menee kiltisti ja tarhailee ongelmitta muiden tammojen kanssa, vaikka osaakin olla melkoinen riitapukari. Tarhasta hakiessa Moa antaa kiltisti kiinni ja lähtee niin reippaasti kuin vain osaa takaisin tallin lämpöön ruoka mielessään.
Kuljetusautoon Moa ei kovin innoisssaan tule, oikeastaan tamma pistää hanttiin ja vaatii useimmiten kahden tai jopa kolmenkin ihmisen avun, jotta tamma saadaan traikkuun. Itse autossa Moa on kiltisti ja malttaa hyvin olla kuljetuksen ajan siivosti. Paikan päällä tamma on hetken jopa utelias uudesta ympäristöstä ja tahtoo äkkiä kopista ulos tarkastamaan uuden paikan, mutta sitten jo alkaakin jälleen haaveilemaan omiaan ja uinumaan. Kilpailuissa Moa ei hermostu eikä jännitä.

Kuvat © Halstock Ponies - luvalla
|
|
i. Gulstrand Totte
she, 99 cm |
ii. Trottenhamn
she, 104 cm |
ie. Hoola-Kajsa
she, 97 cm |
e. Gulstrand Maja
she, 98 cm
|
ei. St'se Zomba
she, 98 cm |
ee. Gulstrand Bija
she, 97 cm |
Gulstrand stall on shetlanninponeja kasvattava n. 10 ponin siittola eteläisessä Ruotsissa. Tallissa on kasvatustoimintaa ollut vuodesta 2001 lähtien ja kasvateista 1 orivarsa ja 2 tammavarsaa on tänä aikana kantakirjattu.
Moan isä
Gulstrand Totte on vuonna 2004 syntynyt shetlanninponiori, joka on kantakirjattu ruotsissa toiselle palkinnolle. Pienikokoinen Totte on komea rautiaankirjava läsipää, joka on toiminut lähinnä koko ikänsä näyttely ja jalostusponina. Pienen kokonsa vuoksi Totte ei voisi pärjätä Ruotsin tasokkaassa poniravipiireissä, mutta ori omaa liidokkaat, energiset raviliikkeet ja pieniaskeleisen, mutta pyöreän laukan.
Isänisä
Trottenhamn on Ruotsissa varsin menestynyt raviponiori. Rautiaankirjava Trottenhamn on luonteeltaan tempperamenttinen ja energinen. Trottenhamn periyttää tyypillisesti pitkäjalkaista juoksijatyyppistä linjaa ja moni jälkeläisistä onkin isänsä mukaan olleet voitokkaita raviponeja. Isänemä
Hoola-Kajsa on pienikokoinen rautias shetlanninponi, jonka on kasvattanut nykyisin tunnettu Ruotsalainen esteratsastaja. Kajsan emä oli kyseisen naisen, joka silloin oli vielä teini-ikäinen vanha ratsuponi, joka siihen aikoihin jo toimikin vain tytön kilpahevosen seuraponina. Kajsa myytiin varsana Ruotsalaiseen ratsastuskouluun, mutta jäätyään kovin pieneksi, tamma meni myyntiin ja tarkkasilmäinen nuori siittolanpitäjä osti tamman itselleen. Kajsa on jättänyt Gulstrand siittolaan monta hienoa shetlanninponivarsaa.
Emä
Gulstrand Maja on rautias shetlanninponitamma, joka on pienestä koostaan huolimatta startannut muutamissa valjakkoajokilpailuissa vaihtelevasti menestyen. Majaa ei olla kantakirjattu, eikä tamma ole rakenteellisesti aivan parhaimmistoa, mutta oikeanlaisten orivalintojen kautta jättänyt monia hienoja varsoja. Maja on erittäin kilttiluonteinen ja pieneksi poniksi hyvin kyvykäs jopa ihan kilpaponiksi.
Emänisä
St'se Zomba on tunnetun Ruotsalaiskasvattajan Stall Serenen kasvatteja. Zomba on kantakirjattu Ruotsissa toiselle palkinnolle. Pienikokoinen raudikko on kilpaillut menestyksekkääsi valjakkoa ja pärjännyt hienosti myös näyttelyissä. Zomban valttikorttina ja on mahtavat liikkeet kaikissa askellajeissa, joka korvaakin rakenteelliset puutteet. Emänemä
Gulstrand Bija on myöskin Gulstrandin omia kasvatteja. Bija on mustanruunikko ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu kaunisrakenteinen show- ja siitosponi. Bija omaa erityisen kauniin rakenteet ja melko hyvät liikkeet.
ei jälkeläisiä vielä
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
näyttelyt
-
epäviralliset näyttelyt
-
KRJ - normaalit - 0 sijoitusta/voittoa
-
ERJ - normaalit - 0 sijoitusta/voittoa
-
VVJ - normaalit - 0 sijoitusta/voittoa
-
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!