Heinäkuun alussa Raadelman hevosiin puri paha hevosflunssa, jonka vuoksi hevosia eristettiin toisistaan ja vedettiin pois kilpakentiltä. Vanhat ystävämme väsyivät sinnikkään taudin kynsissä ja tämän vuoksi jouduimme tekemään raskaan päätöksen. 23.7.2009 kymmenen reippaasti yli 20-vuotiasta hevosta lopetettiin.
Ch, SER-V, KRJ I, YLA 2
Ruiskukan Lupaus
suomenhevos-tamma, VH-44899
syntynyt 08.11.2003, kuollut 29-vuotiaana
säkäkorkeus 162 cm, rautias
ko Va B, re 50cm + ajo
yleispainotteinen
omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Ruiskukka
|
|
Täyttänyt 4 vuotta: 08.07.2004
"Vanhoista suomenhevosista" kantoi tämä topicci nimenään, kuullessani mitä luultavammin ensikertaa Lullasta. Luin hätäseen topicin tekstit läpi ja hyppäsin oitis sen yhteydessä annettuihin linkkeihin.
Aivan ihastuttavia hevosia -ajattelin, mutta sydämeni jätti yhden lyönnin välistä silmäillessäni Lullan sukua. Palasin melko pian topicin puolelle ja pieni tekstipätkä Lullan ja muiden osotteiden yläpuolella, sai minut kihisemään innosta. Nämä hevoset myytäisiin! En ollut uskoa silmiäni. Kiiruhdin tarkemmin tutkimaan Lullan sukua ja jätin sitten tarjouksen. Minun oli saatava tämä tamma ja voi sitä intoa, kun sain tarjoukseeni myöntävän vastauksen. Lullan kaltaista hevosta tuskin toista tulee!
Mitä ilmeisemmin Lulla on asunut koko ikänsä kasvattajansa luona Ruiskukassa, välillä vähän niin kuin unholassa, mutta tosiaan toukokuussa 2008 Lulla palasi jälleen virtuaalimaailman kirjoihin. Tästä ensimmäisestä kodinvaihdostaan, varmasti myöskin viimeisestään Lulla ei ollut moksiskaan, tulimme hetii todella hyvin juttuun. Lullalla ei ollut mitään luottamuspulaa mitään kohtaan, se on kuulemma ihan varsasta asti ollut hyvin rauhallinen ja rohkea.
Perusluonteeltaan Lulla on vallan ihanteellinen suomenhevonen. Nöyrä, rehellinen, maltillinen ja kiltti. Tosin karuun suomalaiseen tapaan mitenkään epä-seurallinen Lulla ei lainkaan ole, vaan aina hörökorvin mukana menossa ja touhussa. Lulla tapaa tervehtiä niin tallitovereitaan kuin tallin ihmisväestöäkin, eikä pistä lainkaan pahakseen, jos joku hyväsydäminen ihminen jää hänen kanssaa seurustelemaan, päinvastoin, Lulla viihtyisi siinä vaikka kokonaisen vuorokauden, tai miksei samantien parikin kun juttuun päästään.
Mitä tulee tämän työnteon ja oikeastaan kaiken muunkin puoleen, on Lulla pääosin näitä "kiireellä saa aikaseksi vaan kiukkusia lapsia" -hevosia. Toisinaan kyllä tilanteen vaatiessa Lullalta löytyy reippauttakin. Mikään haluton työskentelemään se ei kuitenkaan ole, joskus vaatii vain enemmän kuin pyytämistä toimiakseen täydellä tehollaan. Kuten voikin arvata, Lullan mieleen ovatkin erityisesti pitkät leppoisat maastoretket ja pienet pulahdukset rantaveteen, vaikka eipä tuo kenttätyöskentelykään ole Lullasta kovin inhottavaa ollut. Etenkin esteet irtohypytettäessä ovat Lullalle mieleisiä, samoin pienet maastoesteet.
Tallissa Lulla ei suinkaan ole mitään hiljaista sorttia. Ruoka aikana tamma pyörii niin vallattomasta ympäri karsinassaan, että hirvittävä jytinä vain kuuluu, hirnuen tottakai! Muulloin tamma vain puhisee ja pärskähtelee minkä kerkeää ja mikäli seinänaapurit ovat paikalla, mikäs sen mukavampaa kun härnätä niitä. Kaikenlaisia mehupulloaktiviteettejä ollaan kyllä pisin karsinoita viritelty, mutta ei niistä tunnu olevan mitään apua, ainoastaan pieni touhukas varsa saa Lullan huomion kiinnittymään täysin itseensä. Kuitenkin ihmisen saapuessa karsinaan Lulla väistyy kiltisti sivuun ja tarkistaa sitten onko herkkuja saatavilla, mikäli ei, voi varautua turhautuneeseen pärskähdykseen ja sitten rapsutuksien kerjäämiseen. Kaikissa hoitotoimenpiteissä Lulla on nätisti.
t. Ruiskukan Lumotar
o. Keinumäen Kaspian
o. Keinumäen Kosti
t. Keinumäen Kuu-Lumo
t. Raadelman Lume
o. Raadelman Karhu
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
näyttelyt
04.06.2008
NJ Keinumäki, suomen(pien)hevostammat,
LKV1, MVA-SERT (siirtyi BIS2'lta), JS (pt. Mira L.)
06.09.2008
NJ Vienna, Hevostammat,
LKV3, irtoSERT, JS (pt. Alina J.)
30.11.2008
NJ Keinumäki, Suomenhevostammat,
LKV2, irtoSERT, JS (pt. Niina)
01.03.2009
NJ Viiala, Suomen(pien)hevostammat,
LKV2, irtoSERT, JS (pt. Maria A.)
07.04.2009
NJ Raadelman hevostila, sh tammat,
LKV3, irtoSERT, JS (pt. Maria A.)
KRJ koulukilpailut - 40 sijoitusta/voittoa ( 1 KRJ-CUP sijoitusta/voittoa
21.05.2008
KRJ Aquanimals, Helppo C,
2/15
24.05.2008
KRJ Zurück, Helppo C,
6/65
31.05.2008
KRJ Maple´s Stable, Helppo C,
4/50
31.05.2008
KRJ Craced Stallions, Helppo B,
8/71
11.06.2008
KRJ The Homeless Guy, Vaativa B,
7/51
11.06.2008
KRJ The Homeless Guy, Helppo C,
1/53
11.06.2008
KRJ The Homeless Guy, Helppo B,
6/49
11.06.2008
KRJ The Homeless Guy, Helppo A,
2/44
11.06.2008
KRJ The Homeless Guy, Helppo B,
4/49
13.06.2008
KRJ Keinumäki, Helppo B,
4/16
13.06.2008
KRJ Keinumäki, Helppo A,
3/16
14.06.2008
KRJ Yountville, Vaativa B,
5/50
16.06.2008
KRJ Bleyena, Vaativa B,
5/40
16.06.2008
KRJ Bleyena, Vaativa A,
3/40
20.06.2008
KRJ Bleyena, Vaativa B,
3/40
24.07.2008
KRJ Regal, Helppo A,
9/88
25.06.2008
KRJ Piipari, Helppo C,
1/36
17.08.2008
KRJ Satulinna, Helppo C,
8/178
24.08.2008
KRJ Magnifique Arabians, Helppo C,
1/251
06.09.2008
KRJ Vaapukka, Helppo A,
2/100
06.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa A,
2/100
08.09.2008
KRJ Cornell Shetlands, Vaativa B,
5/97
10.09.2008
KRJ Jerry, Vaativa B,
2/50
10.09.2008
KRJ Melba, Vaativa B,
5/30
10.09.2008
KRJ Teijan Talli, Helppo A,
4/20
12.09.2008
KRJ Royalty, Helppo A,
3/29
12.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa B,
7/100
15.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa A,
4/100
16.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa B,
8/100
24.09.2008
KRJ BelRa, Helppo A,
7/74
25.09.2008
KRJ Yankee Stables, Helppo C,
3/56
25.09.2008
KRJ Vaapukka, Helppo A,
3/100
27.09.2008
KRJ Vaapukka, Helppo C,
10/100
28.09.2008
KRJ Vaapukka, Helppo B,
3/100
31.10.2008
KRJ-CUP Evergrey, Helppo A,
40/609
06.11.2008
KRJ Gotham Warmbloods, Vaativa A,
5/39
08.11.2008
KRJ Gotham Warmbloods, Vaativa A,
3/39
10.11.2008
KRJ Gotham Warmbloods, Vaativa A,
6/39
08.11.2008
KRJ Inah, Vaativa B,
5/30
10.11.2008
KRJ Inah, Vaativa A,
3/33
14.11.2008
KRJ Inah, Vaativa A,
1/33
ERJ estekilpailut - 20 sijoitusta/voittoa
10.08.2008
ERJ Susilaakso, 90cm,
6/40
12.08.2008
ERJ Susilaakso, 90cm,
1/40
12.08.2008
ERJ Naranja Sporthorses, 100-120cm,
1/50
14.08.2008
ERJ Katvusto, 110-120cm,
2/35
17.08.2008
ERJ Satulinna, 90-100cm,
5/203
17.08.2008
ERJ Kincaid farm, 80cm,
1/80
18.08.2008
ERJ Satulinna, 50cm,
3/97
18.08.2008
ERJ Satulinna, 50cm,
4/91
18.08.2008
ERJ Satulinna, 80cm,
1/138
08.09.2008
ERJ Barrier Showjumpers, 120cm,
3/20
27.09.2008
ERJ Fe Yance, 120cm,
6/66
28.09.2008
ERJ RockWell's Stallions, 60-70cm,
7/91
05.10.2008
ERJ Hämypuro, 90cm,
6/50
20.10.2008
ERJ Boliviét Showjumpers, 130cm,
4/30
25.10.2008
ERJ Heyday, 120cm,
1/30
26.10.2008
ERJ Tarumaa, 110cm,
1/79
28.10.2008
ERJ Weybridge, 80-90cm,
2/45
01.11.2008
ERJ Braydén, 60cm,
1/217
01.11.2008
ERJ Braydén, 110cm,
8/233
KERJ kenttäkilpailut - 5 sijoitusta/voittoa
24.05.2008
KERJ Klown Estate, Harrasteluokka,
5/26
12.06.2008
KERJ Hämypuro, tutustumisluokka,
1/8
25.08.2008
KERJ Svantavanti, CCI/CIC*,
3/34
27.08.2008
KERJ Naranja Sporthorses, Helppo Luokka,
4/30
28.08.2008
KERJ Naranja Sporthorses, Helppo Luokka,
5/30
VVJ valjakkoajokilpailut - 2 sijoitusta/voittoa
31.12.2003
VVJ Cutter, noviisi hevosvaljakko,
2/15
11.07.2008
VVJ Vaapukka, noviisi yhdistetty,
3/18
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!