Kosti lopetettiin ratsastustapaturman seurauksena tulleiden vammojen vuoksi 30. syyskuuta 2009.
Täyttänyt 3 vuotta: 15.11.2008
Kosti on toinen kaksoisvarsoista eli tämä "suurempi". Olin suunnitellut Lulla-tammasta itselleni varsaa, mutta yhtäkkiä suurta kiinnostusta ja halukkuutta varsaan esitti myös Sandi. Päätin teettää Sandille varsan, mutta suureksi iloksemme Lulla varsoikin upeat kaksoisorivarsat, joista toinen siis jäi tietenkin meille kotiin tänne Keinumäkeen. Kosti on perinyt kevyemmänpuoleisen tyyppinsä ilmiselvästi isältään, kun taas Kaspian veli on emänsä tapaan hieman raskaammanpuoleinen. Molemmat vanhemmat omaavat erinomaisen luonteen, tämä ihannoitava piirre hevosessa on siirtynyt myös Kostille.
Voisi sanoa, että Kostia on aina kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä. Kovia otteita ei ole tarvinnut edes ajatella käyttää, sillä Kosti on varsasta asti ollut melko rauhallinen ja hyvä käsitellä kaikinpuolin. Näin monta suomenhevosta omistaneena voisin sanoa, että kukaan oreistani ei ole koskaan ollut näin rauhallinen ja välinpitämätön kuin Kosti. Jollakin tapaa voisin sanoa Kostin olevan pehmeä, mutta toisaalta taas hyvinkin kova luonteeltaan, sillä orimaisia luonteenpiirteitä ei ole monellekaan sormelle, mutta säpäkkä taikka milläänlailla pelokas Kosti ei ole.
Ratsain Kosti on erittäin herkkä ja jokseenkin melko vauhdikas. Esteillä se toisinaan kuumuu melkoiseksi höyrypääksi, mutta pysyy tästäkin huolimatta hyvin käsissä. Kostilla ei ole tapana ryöstää yms, kunhan päästelee höyryjä. Kostin selästä ei ole tainnut vielä tähänkään päivään asti ketään pudonnut, ehkäpä tämäkin kertoo jotakin? Kostilla on erinomaiset askeleet. Näyttävät, mutta myös tasaiset istua, tai no minun pyllyni ei valita yhtään. Kosti on kevyt ja energinen ratsastaa niin kentällä, hallissa kuin maastossakin. Kosti on maasto- ja liikennevarma, joskaan ei tahdo poistua tallialueelta ilman heppaseuraa.
Kosti on täydellinen kilpahevonen. Se on erittäin tyyni, eikä anna hermostuneen ilmapiirin rassata pääparkaansa. Voisin sanoa, että Kostilla on raudanlujat hermot, eikä se myöskään anna minkään ulkopuolisen häiritä suoritustaan. Kosti on erittäin miellyttämisenhaluinen ja nauttii yleisön edessä olemisesta, olivat kyseessä sitten kilpailut taikka näyttelyt, tai jokin muu esiintyminen. Kosti on aina parhaimmillaan. Kilpailumatkatkin sujuvat hyvin. Kosti on varsasta asti ollut paljon boksissa ja varmasti siitäkin syystä ottaa kuljetuksen ihan arkisena asiana.
Hoitotoimenpiteissä Kosti on lempeä ja huomionkipeä. Se nauttii harjauksesta, antaa moitteitta putsata kaviot, eikä varusteiden laitossakaan ole ilmennyt ongelmia, tosin joskus alkaa rassaamaan se, että Kostin on aina pakko olla jokaisessa puuhassa mukana turpa pitkänä, pakko saada haistella harjat ja varusteet ja pakko tarkkailla vielä itse toimiakin. Toisinaan heinäkasa pitää Kostin poissa touhuamasta, mutta muuten herra tuppaa kyllä aina olemaan hyvin mukana hengessä.
t. Keinumäen Heta
t. Keinumäen Kissu
o. Raadelman Tuhnu
t. Raadelman Mussukka
näyttelyt
19.10.2008
NJ Katvusto, varsat aikuiskuvilla,
LKV3, irtoSERT, JS (pt. Jaana L.)
17.11.2008
NJ Ares, Suomenhevosorit,
LKV2, irtoSERT, JS (pt. Niina)
30.11.2008
NJ Keinumäki, Suomenhevosorit,
LKV2, irtoSERT, JS (pt. Niina)
01.03.2009
NJ Viiala, Suomen(pien)hevosorit,
LKV1, irtoSERT, JS (pt. Maria A.)
KRJ - normaalit - yhteensä 50 sijoitusta/voittoa (joista 1 KRJ CUP-sijoja!)
12.12.2008
KRJ Jewel Pony Riders, Helppo A,
2/23
06.12.2008
KRJ Hiljaisuus, Helppo B,
3/40
02.01.2009
KRJ Vaapukka, Helppo B,
1/52
02.01.2009
KRJ Vaapukka, Helppo A,
4/52
04.01.2009
KRJ Vaapukka, Helppo C,
1/52
03.01.2009
KRJ Vaapukka, Helppo B,
7/52
05.01.2009
KRJ Vaapukka, Helppo B,
8/92
05.01.2009
KRJ Vaapukka, Helppo A,
3/92
22.12.2008
KRJ Suburban, Helppo B,
2/35
22.12.2008
KRJ Arwyn, Helppo A,
9/99
29.12.2008
KRJ Elgwir arabians, Helppo B,
2/50
01.01.2009
KRJ Rimeyard, Helppo C,
4/162
07.01.2009
KRJ Rimeyard, Helppo B,
10/300
09.01.2009
KRJ Leighton, Helppo B,
3/40
14.01.2009
KRJ Leighton, Helppo B,
6/40
16.01.2009
KRJ Tim&Yam Ponies, Vaativa A,
4/79
18.01.2009
KRJ Fiktio, Vaativa B,
7/92
19.01.2009
KRJ Vienna, Helppo A,
5/40
20.01.2009
KRJ Vienna, Helppo A,
4/40
22.01.2009
KRJ Leighton, Vaativa A,
5/30
22.01.2009
KRJ CeRi, Vaativa A,
4/79
25.01.2009
KRJ Silence, Helppo A,
1/36
26.01.2009
KRJ Arwyn, Kür Helppo A,
10/100
30.01.2009
KRJ Mörkövaara, Vaativa B,
2/40
31.01.2009
KRJ Leighton, Vaativa A,
2/30
27.03.2009
KRJ O' Polo Warmbloods, Helppo B,
5/45
03.04.2009
KRJ Evergrey, Helppo C,
1/33
06.04.2009
KRJ Viehättävä, Helppo B,
1/60
12.04.2009
KRJ Viehättävä, Helppo B,
2/60
14.04.2009
KRJ Viehättävä, Helppo B,
3/60
20.04.2009
KRJ Kielletty, Helppo B,
3/50
22.04.2009
KRJ Kielletty, Helppo B,
2/49
27.04.2009
KRJ Evergrey, Helppo C,
6/36
03.05.2009
KRJ Mistake, Helppo B,
5/50
05.05.2009
KRJ Evergrey, Helppo C,
3/30
07.05.2009
KRJ Mistake, Helppo A,
4/50
10.05.2009
KRJ Evergrey, Helppo C,
2/30
10.05.2009
KRJ Evergrey, Helppo B,
3/34
12.05.2009
KRJ Evergrey, Helppo C,
1/30
15.05.2009
KRJ KRJ-CUP, Helppo B,
21/259
16.05.2009
KRJ Barrier Stall, Helppo C,
4/30
18.05.2009
KRJ YT Jinn, Helppo C,
3/40
19.05.2009
KRJ YT Jinn, Helppo C,
4/40
30.05.2009
KRJ YT Jinn, Helppo C,
1/40
30.05.2009
KRJ YT Jinn, KN Special,
5/40
31.05.2009
KRJ Tuuliharja, Helppo B,
8/100
02.06.2009
KRJ Lakea, Helppo B,
4/77
19.06.2009
KRJ Aworei, Helppo C,
4/40
21.06.2009
KRJ Aworei, Helppo C,
3/40
22.06.2009
KRJ Aworei, Helppo C,
4/40
ERJ - normaalit - yhteensä 6 sijoitusta/voittoa
06.12.2008
ERJ Leighton, 60 cm,
4/27
09.12.2008
ERJ Leighton, 60 cm,
5/27
02.06.2009
ERJ Gräslund, 60cm,
2/30
10.06.2009
ERJ Cosgrove, 100cm,
4/49
12.06.2009
ERJ Cosgrove, 100cm,
6/50
14.06.2009
ERJ Cosgrove, 100cm,
2/50
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!