Hissu lopetettiin 21-vuotiaana sitkeän kaviokuumeen seurauksena.
Hissu oli tallimme ruma ankanpoikanen: ravivarsa, josta kasvoi kaunis Vaativan tason kouluratsu. Hissun kanssa vietimme paljon hyviä hetkiä ja tamma todenteolla ylitti odotukseni niin kilpahevosena kuin jalostustammanakin. Kiitos Veera, että saatoit meidät yhteen.
VIR MVA Ch, YLA 2
Tuikkeen Hissu
suomenhevos-tamma, VH-43929
syntynyt 30.12.2007, kuollut 21-vuotiaana
säkäkorkeus 153 cm, rautias
ko Va A, re 70cm
koulupainotteinen
omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Veera N.
|
|
Täyttänyt 4 vuotta: 30.04.2008
Pieni ravivarsa Hissu ei ollut varsana kovinkaan kaunis ilmestys nähdessäni sen ensikertaa. Veera oli päättänyt myydä isälinjan vuoksi varsan ratsuksi ja ehdotti tammaa minulle, suku miellytti minua paljon, jalostusmielessä, joten lähdin oitis varsaa katsomaan. Jo tällöin puolivuotiaana Hissu oli hyvin arka, mutta samalla hyvin rauhallinen ja maltillinen nuoresta iästään huolimatta. Halusin nähdä tamman liikkeet ja sukutaulun vielä tarkemmin, tämän jälkeen päätin tamman ottaa. Nuori herkkähipiäinen Hissu vietti vielä jonkin aikaa elämäänsä syntymätallillaan, mutta saapui sitten hieman kypsempänä luokseni silloiselle tallilleni Riitamaahan.
Hissu sopeutui uuteen ympäristöön paljon paremmin kuin olimme osanneet kuvitella. Muut tammat ottivat sen hyvin vastaan ja Hissukin näytti viihtyvän uuden laumansa parissa. Toisten hevosten seura selvästikin oli sille hyvin tärkeä. Ihmisten kanssa Hissu oli pitkään arka ja säpsähteleväinen, mutta otti sitten muutaman tietyn henkilön ns. "omakseen" ja yhteistyö Hissun kanssa alkoi pikkuhiljaa sujumaan. Hissu osottautui lahjakkaaksi ja oppivaiseksi nuoreksi hevoseksi. Rohkeutta sillä ei edelleenkään paljoakaan ole, mutta huonompaakaan suuntaan ei olla menty arkuuden suhteen.
Ratsain, näin nykypäivinä Hissu on samanaikaisesti sopivan rauhallinen, mutta kuitenkin tarvittavan reipas. Mikään turhan helppo hevonen Hissu ei suinkaan ole vaan jääräpäisyyttä kyllä löytyy tavallisen tamman tapaan. Mieltä osotetaan hyvinkin selvästi pukitellen, keulien ja päätä heitellen. Alkeisratsastajalle Hissu ei sopisi, mutta kokeneiden ratsuttajien käsissä tammasta saadaan irti loistavia liikepätkiä ja jopa Vaativa A-tason koululiikkeitä. Kukapa olisi uskonut ravuriemän varsasta? Ihmeitä tapahtuu ja sattuu. Minne lie Hissukin olisi päätynyt jos olisi toiseen osoitteeseen lähtenyt aikanaan. Voisin sanoa olevani varsin ylpeä talliväkemme aikaansaannoksesta Hissun suhteen, niin suoritusten kuin jalostuksenkin kannalta. Hissu on ollut oiva valinta kumpaankin. Kahdeksanvuotiaana sen ura kouluhevosena päättyi KRJ'n maksimisijoitusmäärän täyttymiseen, tähän asti se oli jättänyt ori- ja tammavarsan, jotka ovat erinomaisia rakenteeltaan ja lupaavia myös suorituspuolella.
Tallissa Hissu on hyvin rauhallinen ja kiltti, mutta vaatii myös hellää käsittelyä tai muuten säikähtää helposti. Hissun arkuuden tuntien, jo alussa sanoin, että Hissun kanssa on toimittava hyvin rauhallisesti ja vältettävä kovia ääniä tai äkkinäisiä liikkeitä, luultavasti jos tätä ei oltaisi noudatettu, seisoisi meillä tallissa uhkaavasti, jopa vaarallisesti käyttäytyvä pelokas tamma. Hissua siis ei olla meillä eikä varsana kohdeltu huonosti, sen luonteen tyyppi on vain sellainen, että jostakin syystä se on hyvin herkkähipiäinen ja vaatii oman aikansa, kaikkeen. Satulointi, suitsiminen ja siistiminen sujuu Hissun parissa ongelmitta. Taluttaessa Hissu joskus säpsähtelee mitä ihmeellisimpiä juttuja, seisahtaa paikalleen tai päättää olla kokonaan tulematta. Tarhasta takaisin talliin matka sujuu yleensä varsin verkkaisesti, tallissa kun on niin turvallista. Peseminen on Hissun mielestä ihan hirveää ja sen voi kyllä huomata. Hissua ei missään nimessä saa kiinnittää molemmilta puolin, vaan ketjut tulee kiinnittää toisiinsa ja yksittäinen naru niistä sitten Hissuun, muuten Hissulle iskee pakokauhu ja se pomppaa pystyyn.
o. Keinumäen Rymy
t. Keinumäen Huuru
t. Keinumäen Sirinä
t. Keinumäen Kissu
o. Raadelman Vässykkä
o. Raadelman Kuu-Hurmos
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
näyttelyt
10.02.2008
NJ Kyan virtuaalihevoset, Suomenhevostammat,
LKV1, BIS4, MVA-SERT, JS (pt. Jenna H.)
21.04.2008
NJ Jasmine Lane, Suomen(pien)hevostammat,
LKV1, BIS3, MVA-SERT, JS (pt. Kati K.)
10.08.2008
NJ Nybergs Gård, Suomen(pien)hevostammat,
LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS (pt. Hanna M-T.)
KRJ - normaalit - yhteensä 35 sijoitusta/voittoa
18.03.2008
KRJ Bretagne, Vaativa B,
4/40
18.03.2008
KRJ Bretagne, Vaativa A,
1/40
18.03.2008
KRJ Neo warmbloods, Vaativa A,
4/40
19.03.2008
KRJ Kisakeskus Kimakka, Helppo A,
10/211
19.03.2008
KRJ Riitamaan hevostila, Vaativa A,
1/36
20.03.2008
KRJ Terhakka, Vaativa B,
5/45
24.03.2008
KRJ Ciar Dressage, Vaativa B,
3/45
22.03.2008
KRJ Charmeur Dressage, Vaativa B,
9/200
24.03.2008
KRJ Tropica, Helppo A,
6/269
28.03.2008
KRJ Qreivi, Vaativa B,
6/94
30.02.2008
KRJ Glaskoft Shetlandpony Stud, Vaativa B,
1/40
01.04.2008
KRJ De Duivel, Vaativa A,
6/99
01.04.2008
KRJ De Duivel, Vaativa A,
6/99
03.04.2008
KRJ De Duivel, Vaativa B,
1/126
03.04.2008
KRJ De Duivel, Vaativa A,
3/97
04.04.2008
KRJ Rök, Helppo B,
4/20
02.04.2008
KRJ Ciar Dressage, Vaativa B,
4/60
02.04.2008
KRJ Neo Warmbloods, Vaativa A,
3/40
03.04.2008
KRJ Sunday's, Vaativa B,
7/150
12.04.2008
KRJ Kisakeskus Valtikka, Vaativa B,
4/50
16.04.2008
KRJ Nirvana, Helppo A,
5/362
10.04.2008
KRJ Heijastus, Vaativa A,
3/42
12.04.2008
KRJ Desfriet Ponies, Helppo C,
3/83
20.04.2008
KRJ Skurvash, Vaativa A,
5/36
20.04.2008
KRJ Skurvash, Vaativa A,
2/36
21.04.2008
KRJ Skurvash, Vaativa B,
6/36
09.05.2008
KRJ Fawel, Vaativa B,
3/29
09.05.2008
KRJ Fawel, Vaativa A,
3/23
09.05.2008
KRJ Fawel, Vaativa B,
5/29
09.05.2008
KRJ Fawel, Vaativa A,
2/23
08.04.2008
KRJ Rök, Helppo A,
1/17
01.06.2008
KRJ Kaurisrannan Ratsastajat, Vaativa B,
6/56
11.06.2008
KRJ The Homeless Guy, Helppo C,
7/53
15.06.2008
KRJ Bretagne, Vaativa A,
3/40
14.06.2008
KRJ Bretagne, Vaativa A,
1/40
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!