Heinäkuun alussa Raadelman hevosiin puri paha hevosflunssa, jonka vuoksi hevosia eristettiin toisistaan ja vedettiin pois kilpakentiltä. Vanhat ystävämme väsyivät sinnikkään taudin kynsissä ja tämän vuoksi jouduimme tekemään raskaan päätöksen. 23.7.2009 kymmenen reippaasti yli 20-vuotiasta hevosta lopetettiin.
VIR MVA Ch, KRJ II
Helmililja VOE
suomenpienhevonen-tamma, VH-22039
syntynyt 16.01.2006, kuollut 27-vuotiaana
säkäkorkeus 147 cm, rautias
ko Va B, re 80cm
koulupainotteinen
omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Itä-Laakso
|
|
Täyttänyt 4 vuotta: 27.07.2006
Helmi on melko moitteettomasti käyttäytyvä hevonen, sille on varsasta asti opetettu oikein toiminen. Joitain pieniä lapsuksia toki sattuu, sehän kuuluu elämään.
Helmin kanssa parhaita yhteisiä hetkiä on vaikea valita, jo tamman näkeminen karsinassa aamulla hiukan väsähtäneen näköisenä on omalla tavallaan "mielekäs" kokemus. Tämän tamman kanssa
viettäisi mielellään koko elämänsä.
Helmi on mielettömän kiltti ja kuuliainen tamma. Hoitaessa se tekee parhaansa helpottaakseen hoitajan taakkaa, nostaa kaviot kiltisti, antaa harjata vähän kovempaakin, eikä pestessäkään päästä ilmoille vastalauseita.
Helmi on se takuuvarma hoitosuosikki, jota puunaatessa ei tunne työtä mielettömän raskaaksi. Tamma ei juuri aristele vieraita ihmisiä, joten esimerkiksi eläinlääkärin tapaaminen ei ole "hirmuisenkamalaa".
Ratsastaessa Helmi on erittäin herkkä suomenhevoseksi, se toimii herkilläkin avuilla, ja pyrkii reippaasti eteenpäin. Helmi on kuuliainen, tosin joskus kotikentällä se voi jäädä tuijottelemaan muun maailman menoa. Raippaa ei
Helmin kanssa tarvita, se kulkee nätisti eteenpäin ilmankin. On myös ilmennyt pientä raippapelkoa, joten tästäkin syystä raippa on ratsastusreissuille turha väline. Helmin kanssa on helppo suorittaa vähän vaativampiakin kouluratoja,
tamma keskittyy yleensä työtehtäviin todella hyvin. Apuihin vastaaminen ja reippaus ovat sen ehdottomia valtteja. Kouluratsastuksen lisäksi Helmin kanssa käydään viikoittain (mikäli vain mahdollista) maastossa ratsastamassa,
josta tuntuu yleensä nauttivan niin hevonen kuin ratsastajakin.
Helmi pelkää hieman traileriin lastausta ja se on yleensä hiukan jännittynyt määränpäähän saavuttaessa. Pienellä talutuslenkillä jännityneisyys purkautuu, ja esimerkiksi kisoissa sillä on taas keskittyminen päällä. Ympärillä olevat
hevoset vaikuttavat helposti Helmin keskittymiseen verkka-alueella, mutta ratsastajan avut saavat sen kyllä taas keskittymään.
Helmi on hyvin sosiaalinen hevonen myös muiden hevosten keskuudessa. Se haluaisi olla kaikkien kaveri, eikä ymmärrä miksi jotkut hevoset eivät viihdy sen seurassa. Tarhassakin se mieluiten on muiden kanssa kuin yksikseen, ja seurailee
mieluusti tarkkaan muiden hevosten, sekä ohi kulkevien ihmisten puuhia. Sama tallissa, karsinan yli kurkkaa usein Helmin silmät valvoen muiden kavereiden ja tallin ihmisväen eloa.
Luonteen on kirjoittanut Helmen entinen omistaja Leandra
o. Tuikin Ikivala
t. Keinumäen Jukustiina
t. Raadelman Hippoliina
o. Raadelman Tuhnu
o. Raadelman Eräjorma
VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!
näyttelyt
01.02.2006, Näyttelyt,
NJ,
Langehoft/
Kutsu, Suomenpienhevostammat,
2/10 LKV2, irtoSERT, JS!
05.03.2007, Näyttelyt
NJ,
Vaapukka/
Kutsu, Suomenpienhevostammat,
2/12 LKV2, irtoSERT, JS!
06.03.2007, Näyttelyt
NJ,
Yavin/
Kutsu, Kylmäveritammat,
1/12 LKV1, BIS2, MVA-SERT, JS!
12.03.2007, Näyttelyt
NJ,
Yeneva/
Kutsu, Suomenpienhevoset,
2/15 LKV2, irtoSERT, JS!
28.03.2007, Näyttelyt
NJ,
Gelb/
Kutsu, Suomenpienhevoset,
3/12 LKV3, irtoSERT, JS!
07.04.2007, Näyttelyt
NJ,
Langehoft/
Kutsu, Suomenpienhevostammat,
3/11 LKV3, irtoSERT, JS!
25.06.2007, Näyttelyt
NJ,
Edenelle Ponies/
Kutsu, Suomenpienhevostammat,
2/5 LKV2, irtoSERT, JS!
23.07.2007, Näyttelyt
NJ,
Rajakaari/
Kutsu, Suomenpienhevostammat,
2/10 LKV2, irtoSERT, JS!
05.09.2007, Näyttelyt
NJ,
Kuulto/
Kutsu, Suomen(pien)hevoset,
1/12 LKV1, BIS4. MVA-SERT, JS!
koulukilpailut - yhteensä 57 sijoitusta/voittoa
27.12.2006,
KRJ Sourve/
Kutsu, He A,
2/48
02.01.2007,
KRJ Storm Blade/
Kutsu, He A,
5/40
07.01.2007,
KRJ Jewel Ponies/
Kutsu, KN Special,
3/46
10.01.2007,
KRJ Akim/
Kutsu, Va B,
8/249
16.01.2007,
KRJ FSRa/
Kutsu, He A,
6/122
20.01.2007,
KRJ Yave/
Kutsu, Va B,
2/35
21.01.2007,
KRJ Riimulan Ratsutalli/
Kutsu, Va B,
1/35
21.01.2007,
KRJ Ägräs/
Kutsu, He A,
5/50
26.01.2007,
KRJ Trance Walkers/
Kutsu, He A,
7/46
30.01.2007,
KRJ Devastating Ranch/
Kutsu, He A,
1/50
30.01.2007,
KRJ Devastating Ranch/
Kutsu, Va B,
6/50
02.02.2007,
KRJ Synkmetsä/
Kutsu, He A,
2/50
11.02.2007,
KRJ Aymin/
Kutsu, He A,
6/46
11.02.2007,
KRJ Yave/
Kutsu, Va B,
3/40
15.02.2007,
KRJ Puutteeton/
Kutsu, He A,
3/35
15.02.2007,
KRJ KT Puomila/
Kutsu, He A,
6/60
15.02.2007,
KRJ Katrin Talli/
Kutsu, He A,
2/30
16.02.2007,
KRJ Fantasia Estate/
Kutsu, He A,
6/40
16.02.2007,
KRJ Fantasia Estate/
Kutsu, Va B,
1/40
17.02.2007,
KRJ Harhalaakso/
Kutsu, Va B,
1/40
19.02.2007,
KRJ YT Valantin/
Kutsu, He A,
6/55
20.02.2007,
KRJ NER/
Kutsu, He B,
3/20
20.02.2007,
KRJ Tinapisara/
Kutsu, Va B,
2/35
24.02.2007,
KRJ Charity/
Kutsu, Va B,
5/50
24.02.2007,
KRJ Riimula Riders/
Kutsu, He A,
3/50
24.02.2007,
KRJ Kohlmeise/
Kutsu, He A,
2/35
25.02.2007,
KRJ Ikuisuuden/
Kutsu, He A,
5/45
02.03.2007,
KRJ Te Adoro Estate/
Kutsu, He A,
5/35
04.03.2007,
KRJ Yenillor/
Kutsu, He B,
6/40
10.03.2007,
KRJ Roux/
Kutsu, Va B,
4/50
10.03.2007,
KRJ SsRa/
Kutsu, Va B,
4/50
12.03.2007,
KRJ Moran/
Kutsu, Va B,
3/35
13.03.2007,
KRJ Soviiri/
Kutsu, He A,
7/43
13.03.2007,
KRJ Soviiri/
Kutsu, Va B,
1/40
17.03.2007,
KRJ Hopeakuu/
Kutsu, He B,
3/50
21.03.2007,
KRJ Pura Raza Españolas de Eveliina/
Kutsu, He B,
6/40
21.03.2007,
KRJ Pura Raza Españolas de Eveliina/
Kutsu, Va B,
5/40
23.03.2007,
KRJ Southern E Arabs/
Kutsu, Va B,
6/47
24.03.2007,
KRJ Sylvestris/
Kutsu, He A,
4/55
25.03.2007,
KRJ Amaya/
Kutsu, Va B,
7/49
27.03.2007,
KRJ Itä-Laakso/
Kutsu, Va B,
1/11
29.03.2007,
KRJ Maplehill/
Kutsu, Va B,
4/40
30.03.2007,
KRJ Aweia/
Kutsu, He A,
4/47
30.03.2007,
KRJ Aweia/
Kutsu, He A,
2/162
30.03.2007,
KRJ Etna/
Kutsu, Va B,
1/40
30.03.2007,
KRJ Etna/
Kutsu, Va B,
3/40
01.04.2007,
KRJ Langehoft/
Kutsu, He A,
4/28
01.04.2007,
KRJ Yave/
Kutsu, He A,
5/40
01.04.2007,
KRJ Encorcellement Andalucias/
Kutsu, Va B,
1/48
02.04.2007,
KRJ Conquérant/
Kutsu, He A,
5/40
05.04.2007,
KRJ Halifit/
Kutsu, Va B,
1/70
05.04.2007,
KRJ Delici/
Kutsu, He A,
6/42
07.04.2007,
KRJ Cradless Stables/
Kutsu, He A,
6/50
08.04.2007,
KRJ HPS-07/
Kutsu, Va B,
9/157
10.04.2007,
KRJ Huoleton/
Kutsu, He B,
4/26
15.04.2007,
KRJ Välähdys/
Kutsu, He A,
1/40
15.04.2007,
KRJ Välähdys/
Kutsu, Va B,
1/40
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!