![]() ![]() Perustiedot
LuonnekuvausHoitaessa CW Halifax, tutummin Haave on kiltti ja rauhallinen tamma, jota voi hoitaa kaikki aloittelijoista kokeneimpiin, sillä se ei ikinä tee mitään pahaa tarkoituksella ihmisille. Haave rakastaa kaikenlaisia rapsutuksia ja muita hellyyden osoituksia, varsinkin ryntäiden kohdalta rapsutus on tamman mieleen. Harjatessa Halifax seisoo kiltisti paikoillaan, oli se sitten sidottuna käytävällä tai vapaana karsinassaan. Kuitenkin satuloidessa tamma tykkää hiukan pyöriskellä ympäriinsä karsinassa ollessaan. Kuolaimet tytön suuhun sujahtavat hetkessä jos se Halifaxista on kiinni. Paha tapa Haaveella on se, että se tykkää hangata päätään kaikkeen, oli edessä sitten elävä olento tai puupylväs. Eikä tamman harjan kunto oikein tykkää siitä, saati sitten ihminen joka rapsutuksen kohteeksi joutuu. Taluttaessa Haave on kiltti ja hieman laiskakin, yleensä sitä joutuu nimittäin melkein raahaamaan perässään kun tyttöstä oikein laiskottaa. Uusien ihmisten seurassa Halifax saattaa joskus olla jopa hiukan arka, mutta tutustuessaan paremmin rohkeus kasvaa.Ratsastaessa Haave on herkkä ja tarkka kuin porkkana. Yleensä se on hieman arka ja laiska ja se sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmille ratsastajille, eli tässäpä teille oikea luottoratsu! Maastossa Haave saattaa säikkyä isoja kiviä ja se hieman pelkää autoja, mutta kun Haave säikkyy, se ei todellakaan lähde ryöstämään, vaan se seisoo paikallaan ja kuuntelee tarkasti, höristää hieman korviaan ja sieraimet laajenevat ja se on muutenkin varuillaan -eli ei sen kummempaa. Muuten Haave on oikein kiva maastossa, välillä se innostuu hieman liikaa jolloin saattaa lentää pienet ilopukit. Kentällä Haave kulkee nätisti ja parempien ratsastajien käsissä se kulkee automaattisesti kaula kaarella ja nätisti kuolaimella, mutta jos ratsastajalla on hiemankin kova käsi se pistää heti vastaan esimerkiksi riuhtomalla päätään. Maneesissa se kulkee suurinpiirtein samalla tavalla kuin kentällä, mutta se hieman pelkää maneesin toista päätä ja välillä se saattaa singahtaa sieltä kiitolaukassa toiseen päähän. Esteillä Haave on kuuntelevainen ja arka, eikä se uskalla tehdä omia päätöksiä vaan se odottaa aina ratsastajaa. Se tykkää hypätä aika kaukaa ja jos sen ohjaa tarkasti esteelle se kyllä hyppää nätisti eikä saa mitään ylimääräisiä spurtteja. Sukutaulu ja selvitys
Haaveen isä Ladykiller on hieno shetlanninponiori, jolla on kisattu kiitettävästi niin esteillä kuin koulussakin. Ladykillerin isä, Killerman oli näyttävä shetlanninponi, jonka kanssa on kierretty monia näyttelyitä hyvin tuloksin ja palkinnoin ja sen kanssa on kisattu lähinnä koulua, hyvin sijoituksin ja voitoin. Kisakalenterista löytyy myös pari valjakkoajokisaa, pari sijoitusta niistäkin on tullut ja yksi voittokin sieltä löytyy. Killerman oli oikea superponi, se kävi melkein joka lajiin, esteitäkin sillä kisattiin hieman, kunnes huomattiin että sen jalat eivät kunnolla kestäneet. Se toimi hyvin lasten ensiratsuna, ja kun lapset siitä sitten hieman kasvoivat, toimi se hyvänä ensimmäisenä kisakumppanina. Haaveen isänisänisä, Figaro -tämä pienten estekenttien kuningas, oli sympaattinen shetlanninponi, jonka kanssa kierrettiin monet estekisat ja melkein joka kerta kun sieltä tultiin takaisin, oli jonkinsortin ruusuke sieltä saatu. Oikeastaan Figaro oli oikea rusettikone ja kiltti kuin mikä. Haaveen isänemällä Ladybugilla ei kisattu kamalasti, parit näyttelyt sen kanssa on kierretty, pari kenttäkisaakin löytyy kalenterista mukavin sijoituksin. Ladybugin emällä Lady Amintalla taas kisattiinkin aivan mahtava kisaura ja siltä löytyykin yli 300 kisaa kalenterista -kaikki lähinnä estekisoja ja näyttelyitä. Sijoituksia Lady Amintalta löytyy yli puolet kisatuista kisoista ja erilaisia kunniamainintoja ja saavutuksia löytyisi sen verran, että niitä voisi muillekin jaella. Killermanin emä, eli Haaveen isänisänemä, Metty Juliette elää lähinnä pienenä pullaponina vaikka olikin nätti kuin mikä. Parit tamma - ja varsanäyttelyt sen kanssa on kierretty, mutta ei mitään sen kummempaa. Haaveen emä Elessar SWE on kipakka shetlanninponitamma, jonka kanssa ei ole kisattu vielä paljoa, mutta tulevaisuudessa siitä on varmaankin kehkeytymässä oikea kisakonkari, onhan "Ellulla" vielä monta kisakautta jäljellä. Ellun isällä Upphåltegellä onkin sitten kisattu paljon koulua ja valjakkoajoa, mutta nyt tässä tämän vuoden puolella kyseinen herrasmiesori siirtyi kisaeläkkeelle kunnioitettavassa 25 vuoden iässä. Kisoista on tullut useita sijoituksia ja voittoja, tästä orista saa olla erittäin ylpeä! Haaveen emänemä Niondedel Ex on hyväluonteinen ja ihan mukavasti kisattu shetlanninponitamma. Sillä on lähinnä kisattu esteitä, mutta kisakalenterista löytyy muutamat koulukisatkin - sijoituksiakin on sadellut taivaalta ihan kiitettävä määrä. © kips SaavutuksetERJ: 0 + 0 + 1, muut sijat: 4KRJ: 0 + 0 + 1, muut sijat: 0 VVJ: 0 + 1 + 0, muut sijat: 0 2 x MVA-SERT, 2 x irtoSERT esikantakirjattu Ch-arvonimi myönnetty 12.12.2006 Jälkikasvu01. Ynka v. Raad - shetlanninponitamma - i. VIR MVA Ch Cecam Tyson KTK IIIKilpailukalenteriEstekilpailut01.06.2006 ERJ Estekisat, 40-50 cm, 21/30 31.05.2006 ERJ-Cup, 40-50cm, 136/268 16.06.2006 ERJ Estekisat, Ristokkoluokka, 4/60 16.06.2006 ERJ Estekisat, 40-50cm, 16/60 01.06.2006 ERJ Estekisat, 30-40cm, 4/17 18.06.2006 ERJ Estekisat, 40-50cm, 24/30 11.06.2006 ERJ Estekisat, 40-50cm, 30/88 31.05.2006 ERJ Estekisat, 40cm, 18/31 03.06.2006 ERJ Estekisat, 40-50cm, 16/30 03.06.2006 ERJ Estekisat, 20-40cm, 32/50 01.07.2006 ERJ Estekisat, 80cm, 24/27 14.07.2006 ERJ Estekisat, 20-40cm, 11/41 09.07.2006 ERJ Estekisat 50cm, 45/47 13.07.2006 ERJ Estekisat 50cm, 23/30 18.07.2006 ERJ Estekisat 50cm, 50/51 18.07.2006 ERJ Estekisat 40-60cm, 18/40 21.07.2006 ERJ Estekisat 40-50cm, 3/30 23.07.2006 ERJ Estekisat 50cm, 68/70 23.07.2006 ERJ Estekisat 60cm, 52/80 23.07.2006 ERJ Estekisat 50-60cm, 20/50 26.07.2006 ERJ Estekisat 40-60cm, 52/60 03.08.2006 ERJ Estekisat 50cm, 31/50 03.08.2006 ERJ Estekisat 60cm, 21/52 12.07.2006 ERJ Estekisat 20-40cm, 6/50 24.07.2006 ERJ Estekisat 40cm, 41/46 24.07.2006 ERJ Estekisat 50cm, 48/55 12.08.2006 ERJ Estekisat 40-50cm, 18/22 12.08.2006 ERJ Estekisat 30-40cm, 15/31 13.08.2006 ERJ Estekisat 40cm, 5/28 13.08.2006 ERJ Estekisat 50-60cm, 20/35 17.08.2006 ERJ Estekisat 40-60cm, 31/40 27.08.2006 ERJ Estekisat 50-60cm, -/- 28.08.2006 ERJ Estekisat 40-50cm, 39/45 23.07.2006 ERJ Estekisat 50cm, 68/70 23.07.2006 ERJ Estekisat 60cm, 52/80 23.07.2006 ERJ Estekisat 50-60cm, 20/50 26.07.2006 ERJ Estekisat 40-60cm, 52/60 09.09.2006 ERJ Estekisat 30-40cm, 60/128 17.11.2006 ERJ Estekisat, luokka, -/- 16.12.2006 ERJ Estekisat, luokka, -/- 24.12.2006 ERJ Estekisat, luokka, -/- 03.01.2006 ERJ Estekisat, luokka, -/- 03.01.2006 ERJ Estekisat, luokka, -/- 24.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 25.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 25.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 25.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 25.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 23.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 24.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 24.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 02.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 02.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 04.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 04.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 05.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 05.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 28.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 30.01.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 06.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 06.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 12.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 12.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 08.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 08.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 10.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 10.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 24.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- 24.02.2007 ERJ Estekisat, luokka, -/- Koulukilpailut 22.05.2006 KRJ Koulukisat, Helppo C, 76/140 22.05.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, 44/136 28.05.2006 KRJ-Cup, Helppo C, 69/72 31.05.2006 KRJ koulukisat, Helppo C, 33/40 05.06.2006 KRJ koulukisat, Helppo C, 18/45 25.07.2006 KRJ Koulukisat Helppo C, 36/83 22.07.2006 KRJ Koulukisat Helppo C, 10/69 22.07.2006 KRJ Koulukisat Helppo C, 74/101 28.09.2006 KRJ Koulukisat Helppo C, 26/30 31.09.2006 KRJ Koulukisat KN Special, -/- 15.08.2006 KRJ Koulukisat Helppo C, 3/35 27.10.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 26.10.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 28.10.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 30.10.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 01.11.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 11.11.2006 KRJ Koulukisat, Helppo B, -/- 09.11.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 20.10.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 15.12.2006 KRJ Koulukisat, Helppo B, -/- 19.12.2006 KRJ Koulukisat, Helppo B, -/- 19.12.2006 KRJ Koulukisat, KN Special, -/- 14.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 14.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 15.01.2007 KRJ-Cup, luokka, -/- 15.01.2007 KRJ-Cup, luokka, -/- 23.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 23.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 28.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 29.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 29.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 29.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 29.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 31.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 31.01.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 06.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 06.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 06.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 06.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 11.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 05.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 05.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 15.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 12.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- 12.02.2007 KRJ Koulukisat, luokka, -/- Valjakko 20.05.2006 VVJ Valjakko, Avoin poniparivaljakko, 5/11 (Pari: Solis v. Raad) 18.06.2006 VVJ Valjakko, noviisien poniparivaljakko, 2/20 (Pari: SLY Nansen) 20.11.2006 VVJ Valjakkoajo, Noviisien poniparivaljakko, -/- (pari: Kendra v. Raad) 20.12.2006 VVJ Valjakkoajo, noviisien poniparivaljakko, -/- 22.12.2006 VVJ Valjakkoajo, noviisien poniparivaljakko, -/- 25.12.2006 VVJ Valjakkoajo, noviisien poniparivaljakko, -/- 24.12.2006 VVJ Valjakkoajo, noviisien poniparivaljakko, -/- 22.12.2006 VVJ Valjakkoajo, noviisien poniparivaljakko, -/- 18.12.2006 VVJ Valjakkoajo, noviisien poniparivaljakko, -/- Näyttelyt 15.06.2006 Näyttelyt, shetlanninponitammat, LKV1/7, BIS 1 (vanhat kuvat) 21.07.2006 NJ Näyttelyt, shetlanninponitammat, LKV1/12, BIS 4, MVA-SERT, JS (pt. Mira L.) 29.07.2006 NJ Näyttelyt, shetlanninponitammat, LKV3/12, irtoSERT, JS (pt. Amanda S.) 24.08.2006 NJ Näyttelyt shetlanninponitammat, LKV1/13, MVA-SERT, JS, BIS 5 (pt. Eija P.) 10.12.2006 NJ Näyttelyt, ponitammat, LKV3/9, irtoSERT, JS (pt. Eija P.) 18.08.2006 Shetlanninponien rotunäyttely aikuiset tammat, Ipalk. |