Chinatown 54 - kuollut 3. helmikuuta 2008.
Piitun histoasta olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, sillä tamma on asunut meillä vieroituksesta saakka. Piitu oli jo varsana varsin energinen ja iloinen tammavarsa, ja energisyys on jatkunut myös aikuisvuosiin saakka. Piitu tulee toimeen hevosen kuin hevosen kanssa, siispä sen voi laittaa laitumelle kaiken rotuisten ja sukupuolisten hevosten kanssa. Piitu on tarhatessa kiltti, mutta sisälle hakiessa tammalla on kova kiire talliin syömään päivä ruokiaan, joten tammassa on hieman pitelemistä. Piitu rakastaa piehtarointia tarhan mutaisimmassa kohdassa, joten ei ole yllätys kun tamman hakee sisälle ja tamma on aivan kuivunen mudan peitossa. Peseminen on Piitun mielestä maailman vastenmielisin asia, Piitu ei meinaa ikinä pysyä paikoillaan pestäessä. Pesun jälkeen on aina pakko mennä karsinaan piehtaroimaan, mutta kesäisin yleensä tamma kuivatetaan auringossa ruohoa syötellen. Piitu nauttii harjaamisesta ja kaikesta huolenpidosta. Etenkin kumisualla rapsutus on sen mieleen, vaikkakin mahan alta rapsutus on inhottavaa ja kutittavaa. Tamma ei pane vastaan juurikaan missään asiassa, vaikkakin kaviot tamma tahtoo nostaa hieman laiskasti, mutta sehän ei ole mitään muuta kuin laiskuutta. Piitun suitsiminen on helppoa, tamma avaa suunsa ilman että sormea tarvitsee tunkea suuhun. Piitu pitää myös päänsä alhaalla remmien kiinnityksen ajan. Satuloidessa Piitu seisoo kauniisti paikoillaan, mutta liian kovakourainen satulan paiskaaminen saa Piitun hieman narskuttelemaan hampaitaan. Piitu on erittäin herkkä ihoinen tamma, joten tammalla käytetään erittäin pehmeitä ja mielellään saumattomia huopia ts. sellaisia joissa saumat eivät ole sään tai muun aran paikan kohdalla. Ratsastaessa Piitu on oikea energia pakkaus. Piitu on erittäin työläs ratsastaa, mutta ajan kanssa oppii käyttämään apuja oikein. Kouluratsastus on Piitun mielestä hauskaa, muttei se esteitä voita. Piitu ei ole koskaan laiska, mutta välillä hieman jäykkä ja kankea joka suuntaan. Kunnon alkuverryttely saa tamman kuitenkin vetreäksi ja sen kanssa on mukava tehdä töitä. Piitu osaa paljon asioita, mutta välillä tamman keskittyminen herpaantuu ja työskentelystä ei tahdo tulla muuta kuin ratsastajan ja hevosen välistä sotaa. Piitu on erittäin riippuvainen omistajistaan, on outoa miten hevonen kulkee kaikkista upeimmin omistajien kanssa, mutta vieraiden ja kokeneiden kanssa se vain sählää. Esteratsastus on Piitun mielestä yli vänskää. On ihanaa lentää esteiden yli ja olla tiputtamatta yhtäkään. Piitulla on tapana olla esteradalla kuuliainen, mutta välillä hieman vaikeasti hallittava, sillä tamma tahtoisi vain jatkaa eteenpäin seuraavalle vastaan tulevalle esteelle. Piitu ei kiellä juuri koskaan, ja jos kieltää niin syy ei ole todellakaan hevosen vaan ratsastajan huolimattomuutta, jotka Piitu yrittää korjata mahdollisimman taitavasti onnistumatta. Maastoillessa Piitu ja ratsastaja saavat rentoutua. Piitu kävellä lyllertää eteenpäin hitaasti ja varmasti, vaikkakin samalla kuunnellen ratsastajaa. Piitu ei pelkää juuri mitään, vaikkakin muutamia kertoja hiekkatietä kaahannut mopo on pelästyttänyt Piitun. sukutaulu ja jälkikasvu
Piitun suku juuret saavat alkunsa Annin Classic-tallista. Isä Classic Necaroth on hyvin kisattu kenttäpainotteinen ori, joka on erittäin nuori ja hyvin pärjännyt trakehnerori. Classic Necaroth on ahminut palkintoja myös näyttelypuolella, mutta eniten ori on päässyt loistamaan kenttäradoilla. Classic Necaroth on energinen ja päättäväinen aivan kuten tyttärensä, mutta silti ori osaa käyttäytyä selväpäisesti. Isänisä Waterfall's Nesthor on ansainnut näyttelypuolella paljon ja on saavuttanut jopa VIR MVA Ch- arvonimen ja hänet on kantakirjattu II-palkinnolla. Waterfall's Nesthor on sijoittunut lukemattomia kertoja esteillä, koulussa sekä kenttäratsastuksessa. Waterfall's Nesthorin suku on ulkomailta periäisin olevaa saksalaista laatua. Waterfall's Nesthorin jälkeläisistä suurin osa on pärjännyt moitteettomasti erilajeissa. Isänemä Waterfall's Castilia on myös kantakirjattu II-palkinnolla ja tamma on saavuttanut VIR MVA Ch-arvonimen. Aivan kuten isänisä, Waterfall's Castilia on sijoittunut monia kertoja erilajeissa. Tammalla ei ole kuin yksi jälkeläinen Classic Necaroth, josta tulemme vielä kuulemaan vähintäänkin yhtä paljon kuten emästään. Waterfall's Castilian vanhemmat ovat hienosti pärjänneitä näyttelypuolella sekä erilajeissa. Piitun emä on kuvan kaunis Natashya SP, toistaiseksi tammalla ei ole mitään merkittävää näyttelyistä, mutta tamman sijoitukset esteradalla korvaavat tämän puutteen. Natashya SP on luonteeltaan kovapäinen ja on aina koettelemassa rajojaan ihmisten kanssa. Natashya SP suku on ihailtavan tasaista ja hienoja hevosia löytyy jopa kaukaata suvusta. Emänisä Aberglaube QE on kantakirjattu II-palkinnolla. Aberglaube QE:lla on useita sijoituksia kouluratsastuksesta, esteratsastuksesta sekä kenttäratsastuksesta. Aberglaube QE:n suku on hienoa saksalaista aatelia. Aberglaube QE:lla on useita erittäin hyvin pärjänneitä jälkeläisiä, joista monesta tulemme kyllä kuulemaan vielä. Emänemä Grishild Neve GER on hienosti pärjännyt trakehnertamma. Grishild Neven suku on erittäin hyvä, sillä suvusta löytyy useita hienoja este- kuin kouluhevosia. Grishild Nevellä on upea luonne ja tämä luonne periytyy aina jälkeläiseltä jälkeläiselle. Grishild Neve GER on tamma joka tullaan näkemään vielä useasti esteradoilla hyppäämässä GP-luokkia. kilpailukalenteriestekilpailut - yhteensä 43 sijoitusta/voittoa 30.01.2007 ERJ Poisonblack, 80cm, 1/13 30.01.2007 ERJ Poisonblack, 100cm, 2/13 22.02.2007 ERJ Chippewa Falls, 100-120cm, 2/50 02.02.2007 ERJ Etna, 150cm, 1/30 10.02.2007 ERJ Ratsutalli Abetal, 110-120cm, 1/35 04.02.2007 ERJ Vaapukka, 120-140cm, 5/50 05.02.2007 ERJ Nonshein, 150cm, 5/35 10.02.2007 ERJ Festina Lente, 120-130cm, 2/20 05.02.2007 ERJ Yave, 120cm, 5/40 10.02.2007 ERJ Devoto, 150cm, 4/32 30.01.2007 ERJ Storm Blade, 150cm, 5/30 05.02.2007 ERJ Poisonblack, 160cm, 3/19 20.02.2007 ERJ Rhydel, 100-120cm, 7/70 17.02.2007 ERJ Stallion Hill, 110cm, 4/60 28.02.2007 ERJ Scorpia, 130cm, 3/30 04.03.2007 ERJ Tammimetsä, 120-130cm, 4/92 10.03.2007 ERJ Akuro no Oka, 130-150cm, 4/30 11.03.2007 ERJ Mesitassu, 130cm, 3/44 17.03.2007 ERJ Château d'Roux, 130-140cm, 5/50 06.03.2007 ERJ Stallion Hill, 120cm, 2/70 20.03.2007 ERJ Nerian, 140cm, 3/98 24.03.2007 ERJ Vaapukka, 100-110cm, 6/40 28.03.2007 ERJ Mt Suggeritore, 110-130cm, 2/44 01.04.2007 ERJ Hiljaisuus, 120cm, 3/24 16.04.2007 ERJ Schecke - Ponys, 100cm, 1/50 17.04.2007 ERJ FSRa, 140cm, 6/51 24.04.2007 ERJ Balkenholika, 120cm, 1/30 20.04.2007 ERJ Etna, 140cm, 5/38 20.04.2007 ERJ Etna, 150cm, 1/34 30.04.2007 ERJ Devastating Ranch, 120-140cm, 3/60 05.05.2007 ERJ Bellicose, 140cm, 4/35 04.05.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 150cm, 1/35 27.04.2007 ERJ Schecke - Ponys, 130cm, 2/47 29.04.2007 ERJ Akuro No Oka, 120-130cm, 6/40 06.05.2007 ERJ Minnantila, 140cm, 4/30 19.05.2007 ERJ Orilaakso, 120-130cm, 1/40 19.05.2007 ERJ Orilaakso, 130-150cm, 6/40 12.05.2007 ERJ Dimmalimm, 140-150cm, 3/39 10.05.2007 ERJ KK Nolife, 120cm, 3/40 20.05.2007 ERJ Willoughby, 150cm, 4/35 21.05.2007 ERJ Aatteen Kartano, 120cm, 4/50 18.05.2007 ERJ ERJ-CUP, 100cm, 5/326 29.05.2007 ERJ Shout Feals, 100cm, 1/168 koulukilpailut - ei kilpaile 14.11.2006 KRJ Kaukainen, helppo A, 9/101 27.10.2006 KRJ PT Hillander, helppo A, 6/106 This is a sim game horse - read more! |