Genims Micklee - kuollut
Monni, joka tunnetaan myös nimillä Mikki ja Micklee on luonteeltaan erittäin tempperamenttinen orii, joka vaatii aina kokeneeneen käsittelijän. Monni ei ole mikään riiviö tai millään tavalla mahdoton, mutta omaa niin valtavan orivietin, että hyvä jos on ori itsekään aina tietoinen tekemisistään. Monni ei nimittäin missään nimessä tahtoisi kellekkään pahaa tai ole tarkoituksella hankala, mutta minkä hän itselleen voi? Monni toimii hyvin niin ajossa kuin ratsastaessakin. Monni on ketterä, voimakas, innokas oppimaan, nopea ja vieläpä viisas, joten oikeaoppisella koulutuksella tästä oriista saisi monitaiturin niin moneen lajiin, etten taida pysyä itsekään laskuissa, mutta me kuitenkin tähtäämme Monnin kanssa peruslajeihin, eli ensisijaisesti kouluun ja esteille, mutta näiden ohella myös valjakkoajot tulevat olemaan osa niinsanottua arkea. Ravitkaan eivät kuulostaisi mahdottomalta, mutta kaikkeen ei ole aikaa eikä varaa panostaa. Elämämme täällä kun on tunnetusti rajallinen. Tallissa Monni jostain syystä aina hieman levoton ja lämpimillä säillä sitä ei järkevä ihminen edes pidä tallissa, sillä se takuulla tramppaa itsensä hikeen, etenkin jos jollain tammalla on kiima. Voi osaa Monni olla nätisti paikallaan ja rauhallinenkin, mutta hyvin harvoin jos ruoka-aikoja ei lasketa mukaan. Hoitotoimenpiteiden aikana Monni on hyvä olla sidottuna karsinaan, tällöin ori pysyy mielellään paikallaan vaikka välillä pää vispaakin siihen malliin, että kiitti mulle riitti. Ihmisistä Monni pitää, muttei yleensä ulkoisesti piittaa millään lailla, toisinsanoen Monni tuppaa kohtelemaan ihmisiä kuin ilmaa, aivan kuin sillä olisi aina parempaakin tekemistä ja kenties onkin. En ole ihan vielä oppinut tunkeutumaan Monnin mieleen lueskelemaan, että mitä hiivattia tämän ponin päässää liikkuukaan, tuskin koskaan opinkaan. Kilpailupaikoilla Monni on tuttuun tapaansa melko levoton sielu. Este- ja koulukilpailuissa monni rauhoittuu aina verkatessa, mutta näyttelyissä Monni tuppaa olemaan vallan mahdoton säheltäjä. Ei tämä poni mitään pystyyn hyppele yms. mutta auta armias kun pitäisi ponia seisottaa tuomarin edessä, millainen steppailu ja hörinä oriilla on päällä. Liikkeissä Monni on onkin vapautuneempi, vaikka moitteita onkin tullut siitä, että ori jännittää aina, joka verottaa sen liikkeitä. sukutaulu ja jälkikasvu
Monnin on ylläripylläri kotoisin briteistä ja näin ollen myös oriin suku on sieltä peräisin, lukuunottamatta joitakin tapauksia, jotka ovat kotoisin muualta euroopasta tai amerikasta. Monnin suvussa on paljon hienoja poneja, joista olen kuullut eri kasvattajilta paljon positiivisia juttuja ja ihan jo suvunkin takia Monnista on ollut kysyntää periyttäjäksi ulkomaille, kunhan nyt saataisiin menestymään ensin täällä kotosuomessakin. Monnin isä Hot Pocket on Monnin tavoin myös voikko. Hot Pocket on USA'lainen ori, joka oli Genims studissa liisingissä pari vuotta, jonka aikana ori kantakirjattiin englannissa. Tällä hetkellä Hot Pocket on matkannut saksaan jatkamaan jalostusoriin hommiaan. Hot Pocket on myös tunnettu 10 liikkeistään. Monnin isänisä Sechariah Filown on sveitsiläissyntyinen, mutta viety jo pikkuvarsana amerikkaan, jossa poni sitten sattumalta löysi paikkansa jalostusoriina, vaikka kyseisestä herrasta oltiinkin kaavailtu eräälle lupaavalle nuorelle kouluponia, Filownista tuli kouluponi ja hyvän luonteensa vuoksi sitä ei ruunattu ja pian Filown oli myös suosittu jalostusponi. Isänemä Castell's Ciara on ihan aito amerikkalaistamma joka teki työtään läpi elämänsä eräässä amerikkalaisessa ratsastuskoulussa ja päätyi sitten vanhempana siitostammaksi, jättäen jälkeensä niin puhtaita welshvarsoja kuin poniristeytysvarsojakin. Hot Pocket on kyseisen tamman ainut oriiksi jäänyt jälkeläinen. Monnin emä Genims Princess Adelaine on Genims studin oma kasvatti. Kaunis Adelaine on väriltään kimo ja tyypiltään hyvin siro ja pienehkö. Adelaine on kilpaillut suht. hyvin tuloksin valjakossa, mutta toimii kuulemma hyvin myös ratsuna. Monni on on Adelainen esikoisvarsa ja toinen syntyi 2 vuotta myöhemmin, tammavarsa Genims Daisy. Emänisä Mr. Mickey on komea musta läsipää, joka on valoittanut eräät sydämmet kotimaassaan britanniassa. Mickey on tunnettu sporttisesta rakenteestaan, hyppylahjoistaa ja tietenkin uhkeasta ulkomuodostaan. Emänemä Twinnings Daily on myöskin birtteinsaarilla kasvatettu tamma, joka on tätänykyä jo poistunut keskuudestamme, mutta kuulemani mukaan Daily on ollut myöskin kimo ja erittäin hyväluontoinen, muttei niinkään suorituskykyinen tamma. Daily sairasteli paljon ja lopulta kohtalokkaaksi koitunut kaviokuume vei tamman mennessään. kilpailukalenterinäyttelyt 15.04.2007 NJ Karmankuja, varsat aikuiskuvilla (oriit), LKV1, BIS1, irtoSERT, JS (pt. Maria A.) 21.04.2007 NJ Vaapukka, Ponioriit, LKV1, BIS2, MVA-SERT, JS (pt. Eija P.) 19.04.2007 NJ Liedlenberg, wm orit & tammat, LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS (pt. Anu M.) 20.04.2007 NJ Championtalli, wm orit & tammat, LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS (pt. Nea R.) ERJ - normaalit - yhteensä 35 sijoitusta/voittoa 15.04.2007 ERJ Tårnhøy, 50cm, 1/40 15.04.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 50cm, 3/31 15.04.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 60cm, 1/32 16.04.2007 ERJ Schecke - Ponys, 60cm, 5/50 22.04.2007 ERJ Pouliche, 50cm, 4/23 01.05.2007 ERJ Yatmor, 40-50cm, 5/75 06.05.2007 ERJ Minnantila, 50cm, 5/33 07.06.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 100cm, 1/35 26.06.2007 ERJ Riimulan Ratsutalli, 60cm, 4/60 26.06.2007 ERJ Privé, 50-60cm, 4/100 08.07.2007 ERJ Verivala, 80-90cm, 6/55 12.07.2007 ERJ Croisos, 40-50cm, 5/34 10.07.2007 ERJ Zener Arabians, 60cm, 1/58 19.07.2007 ERJ Sopukka, 40cm, 6/38 12.-13.7.2007 ERJ Cecilié Stud, 40-60cm, 5/27 13.07.2007 ERJ Kisakeskus Overtale, 60cm, 2/43 15.07.2007 ERJ Kisakeskus Overtale, 60cm, 6/46 17.07.2007 ERJ Mikajan Kopukat, 60-70cm, 4/48 16.07.2007 ERJ Mikajan Kopukat, 40cm, 5/30 15.07.2007 ERJ Sunday, 40-50cm, 3/30 15.07.2007 ERJ Sunday, 60-80cm, 3/30 15.07.2007 ERJ Stall Adam, 60cm, 2/25 05.08.2007 ERJ Axim Center, 60cm, 5/40 06.08.2007 ERJ Axim Center, 40cm, 4/25 07.08.2007 ERJ Riimulan Ratsutalli, 40cm, 3/27 05.08.2007 ERJ Riimulan Ratsutalli, 60cm, 1/30 04.08.2007 ERJ Senseija, 70-80cm, 1/50 03.08.2007 ERJ Satulinna, 90-100cm, 4/50 04.08.2007 ERJ Ristiriita, 60cm, 2/76 31.08.2007 ERJ ERJ-Cup, 40-50cm, 2/209 21.09.2007 ERJ Okariina, 70cm, 3/36 29.09.2007 ERJ O'Cotton Ranch, 50cm, 2/25 29.09.2007 ERJ O'Cotton Ranch, 70cm, 2/25 06.10.2007 ERJ Shiawase, 50cm, 1/33 06.10.2007 ERJ Shiawase, 70cm, 3/60 KRJ - normaalit - yhteensä 31 sijoitusta/voittoa 09.04.2007 KRJ Kuningashovi, Helppo C, 2/15 16.04.2007 KRJ Kisakylä Arbeiter, Helppo A, 6/50 29.04.2007 KRJ Unpolished Diamond, Helppo C, 3/40 20.04.2007 KRJ Etna, Helppo A, 7/50 29.04.2007 KRJ Novelli, Helppo C, 6/40 24.04.2007 KRJ Championtalli, Helppo C, 1/21 24.04.2007 KRJ Greans, Helppo A, 1/50 26.04.2007 KRJ Ratsutalli Abetal, Helppo C, 4/97 26.04.2007 KRJ Chippewa Falls, Helppo A, 7/49 02.05.2007 KRJ VMR, KN Special, 2/80 10.05.2007 KRJ Riimulan ratsutalli, Helppo A, 6/40 14.05.2007 KRJ Vaapukka, Helppo B, 2/30 20.05.2007 KRJ Chi o Haku, Helppo C, 8/111 31.05.2007 KRJ Novelli, Helppo B, 2/40 23.05.2007 KRJ Piipari, Helppo A, 1/113 25.05.2007 KRJ Vaapukka, Helppo C, 3/31 25.05.2007 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/60 30.05.2007 KRJ Sarkasmi, Helppo B, 2/50 30.05.2007 KRJ TuHaSe, Helppo B, 1/60 30.05.2007 KRJ Noviembre Rio, Helppo B, 3/56 31.05.2007 KRJ Sunsetin Ratsastajat, Helppo B, 7/60 07.06.2007 KRJ Kilpatalli Anio, Helppo C, 2/35 11.06.2007 KRJ VMR, Helppo C, 3/49 09.06.2007 KRJ Missway, KN Special, 3/18 09.06.2007 KRJ Travail Noir, Helppo C, 2/63 24.06.2007 KRJ Keima, Helppo B, 4/30 23.06.2007 KRJ Cheval Delamer, Helppo B, 1/62 28.06.2007 KRJ Mikajan Kopukat, Helppo C, 3/55 30.06.2007 KRJ Mikajan Kopukat, Helppo C, 6/55 14.07.2007 KRJ Rythmé, Helppo A, 5/70 23.06.2007 KRJ Monitoimitalli Ramona, Helppo A, 3/40 VVJ Valjakkoajokilpailut - yhteensä 1 sijoitusta/voittoa 10.04.2007 VVJ Schecke - Ponys, noviisien ponivaljakko, 1/50 This is a sim game horse - read more! |