s. 18. kesäkuuta 2006, k. 28. lokakuuta 2007 Raadelman Käppänä eli tutummin Käpsy tuli meille pitkän harkinnan jälkeen. Olimme kauan etsineet pitkäsukuista ja hyvää estehevosta joka hyppäisi enemmän kuin monet muut suomenhevoset. Gingan kanssa keskustelimme pitkään olisiko Käpsyn aika tulla maailmaan kesäkuussa vai joskus myöhemmin. Käpsystä odotetamme paljon niin ratsastus- kuin näyttelypuolellakin. Käpsy tullaan näkemään myös ahkeraski kilpairadoilla, jotka ovat aivan meitä varten. allissa Käpsy on kiltti, mutta osaa olla myös melkoinen riiviö. Karsinaa puhdistaessa Käpsyllä on tapana seistä juuri kaikkista likaisimmassa kohdassa, eikä siirtyä millään siitä pois, siksi karsina puhdistetaankin Käpsyn ollessa tarhassa tai ratsastuslenkillä. Ruokinnan aikana Käpsy on hermona, niinkuin moni muukin hevonen. Vaikka Käpsylle antaisi heinät ensimmäisenä se jatkaa mekkalointia niin kauan kunnes se saa kaurat ruokakippoonsa. Pesukarsinassa Käpsy on kiltti eikä turhia hievahda vaikka letku osuisikin jalkoihin tai lautasille. Hoitaessa Käpsy on riiviö. Harjatessa Käpsy ottaa harjakopasta harjoja ja pistää ne vesikippoonsa jolloin ne ovat aivan märkiä, onneksi on keksitty kiinni menevä harjapakki. Kavioita puhdistaessa Käpsy käyttäytyy hienosti, eikä riuhdo tai potki mihinkään suuntaan. Satuloidessa ori pullistelee minkä ehtii eikä satulavyön kiristämisestä ole toivoakaan. Suitsiessa ori tahtoo mielellään mutustaa remmejä, joten täytyy olla varovainen ettei remmit joudu orin suuhun. Taluttaessa Käpsy on kiltti, mutta silti kannattaa laittaa leuan alta ketjunaru, koska ori on aina ori ja voi lähteä omille kosimisretkilleen. Tarhatessa ei ole mitään ongelmaa, ori tulee nätisti portille kun sen hakee sisälle ja menee nätisti sisään portista ilman että alkaa heti riehua. Ratsastaessa Käpsy on kuuliainen ja erittäin herkkä. Käpsy on esteillä hieman kuuma mutta samalla kuulianen, jos joskus Käpsy on laiska esteillä tietää että nyt orilla ei ole kaikki hyvin. Käpsy hyppää kaikki esteet ilman mitään mutinoita, oli kyseessä sitten kolmen esteen sarja tai korkea trippeli. Käpsyn kanssa ollaan hypätty yksittäisenä jopa 130 cm. Käpsyn hyppytyyli on hyvä, vaikka ponnistuksen kanssa on vielä paljon treenaamista. Käpsy käy säännöllisesti estevalmennuksissa aina kerran viikossa. Käpsy on upea estehevonen jolla riittää kapasiteettia korkeille esteillä. Tästä ori ei voisi parempaan päin mennä, vaikka kokoajan olemme aina yhden askeleen edempänä. Kouluratsastus on Käpsyn mielestä kivaa, vaikka joskus onkin mielenkiintoisempaa tutkia ratsastettavia tammoja. Käpsy on todellinen naistenmies ja osaa näyttää kyntensä kouluradalla. Käpsyn upeat liikeet ja muutenkin mahtava olemus luovat upean tunnelman ja ne vaikuttavat myös tuomaristoon. Joskus ori kuitenkin päättää möhliä radalla esimerkiksi tammoja jos lähistöllä liikuskelee niin täytyy sulkea korvansa niin ettei orista saa kaikkea irti. Käpsyllä ei kannata käyttää raippaa, mutta kannukset ovat hyvä ja katevä väline koulua ratsastaessa. Käpsy ei ole laiska, mutta välillä pitää huomauttaa että jalkoja kuuluu nostella eikä laahata perässä. Käpsyn kanssa kilpailemme helppoa A:ta vaikka ori taitaakin jo muutamia vaativan B liikkeitä. sukutaulu ja jälkikasvu
Käpsyn suku on hieno ja se sisältää Raadelman ja entisen Sleysun kasvatteja ja niiden vaalimia linjoja. Käpsyn isä Raadelman Isoviha on hyvin pärjännyt musta suomenhevonen, joka on elämänsä aikana kerännyt suuren summan palkintoja ja arvonimiä. Raadelman Isoviha, tulee jättämään jälkeensä hienoja jälkeläisiä, joista kukin on aivan omaa laatuaan. Saagan Luukas on myös hyvin pärjännyt lyhyt sukuinen ori. Saagan Luukaksella ei ainakaan vielä toistaiseksi ole muita jälkeläisiä kuin Vilho. Käpsyn emä on sijoituksia kerännyt kaunis tamma Anelma. Anelma on kerännyt suuren kasan sertejä näyttelyistä ja ratsastuskisoista on mukaan tarttunut muutamat sijoitukset. Anelman suku on hyvin jalostettua, mutta pitkää. Suku on suuressa vaarassa tulla massamaiseksi, mutta oikea oppisella jalostuksella suvusta saa oikean helmen. Anelman molemmat vanhemmat ovat vahvasti estepainotteisia, heiltä on Käpsykin perinyt mahtavat hyppylahjat. kilpailukalenteriERJ Estekilpailut - yhteensä 42 sijoitusta/voittoa 10.10.2006 ERJ Vaahtokarkki, 80cm, 4/41 03.01.2006 ERJ Stallion Hills, 110cm, 4/70 06.01.2007 ERJ Pärlemor, 120cm, 8/169 13.01.2007 ERJ Toiveuni, 90-100cm, 10/202 24.02.2007 ERJ Volonté & Arete Sport Horses, 70-80cm, 5/40 04.02.2007 ERJ Horsecenter Overtale, 90cm, 3/50 04.02.2007 ERJ Vaapukka, 80-90cm, 3/50 04.02.2007 ERJ Vaapukka, 100-110cm, 1/50 10.02.2007 ERJ Festina Lente, 90-100cm, 1/26 05.02.2007 ERJ Yave, 100cm, 6/40 20.02.2007 ERJ Rhydel, 80-100cm, 3/70 17.03.2007 ERJ Château d'Roux, 100-110cm, 3/50 06.03.2007 ERJ Vaapukka, 100-110cm, 1/283 08.03.2007 ERJ Championtalli, 90cm, 5/50 22.03.2007 ERJ Sopukka, 110cm, 1/50 17.03.2007 ERJ Wequire Quiamo, 100-110cm, 4/100 10.03.2007 ERJ Devoto, 110cm, 5/40 25.03.2007 ERJ Pikku-Mäen suomenhevoset, 80-90cm, 3/63 17.03.2007 ERJ Nonehood, 110cm, 4/50 19.03.2007 ERJ Kingston, 110cm, 2/50 21.03.2007 ERJ Devil, 100-110cm , 8/82 25.03.2007 ERJ Kisakeskus Arcana, 100cm, 1/40 30.03.2007 ERJ Devastating Ranch, 80-100cm, 3/50 22.03.2007 ERJ Championtalli, 100cm, 5/50 21.03.2007 ERJ Harhalaakson Suomenhevostila, 90cm, 4/40 01.04.2007 ERJ Hiljaisuus, 100cm, 4/15 01.04.2007 ERJ Hiljaisuus, 110cm, 1/12 10.04.2007 ERJ Katrin talli, 110cm, 3/30 15.04.2007 ERJ Tårnhøy, 100-110cm, 3/40 21.04.2007 ERJ Vaapukka, 100-110cm, 5/30 21.04.2007 ERJ Vaapukka, 100-110cm, 2/30 17.04.2007 ERJ FSRa, 130cm, 2/57 20.04.2007 ERJ Riimulan Ratsutalli, 130cm, 2/90 30.04.2007 ERJ Devastating Ranch, 80-100cm, 6/60 08.05.2007 ERJ Sárga, 120cm, 2/40 08.05.2007 ERJ Sárga, 130cm, 5/40 09.05.2007 ERJ Krånberg, 100-110cm, 4/45 09.05.2007 ERJ Krånberg, 110-120cm, 3/45 14.05.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 100cm, 1/35 12.05.2007 ERJ FSRa, 130cm, 2/57 15.05.2007 ERJ Zener Arabians, 120cm, 3/136 31.05.2007 ERJ Naquila, 110cm, 5/60 KRJ Koulukilpailut - yhteensä 28 sijoitusta/voittoa 15.09.2006 KRJ Shamandaal, helppo A, 2/22 14.01.2007 KRJ Raadelman tila, Helppo A, 1/40 29.01.2007 KRJ Vaapukka, Helppo A, 4/35 31.01.2007 KRJ Moondance, Helppo B, 3/35 30.01.2007 KRJ Fantasia Estate, Helppo A, 4/30 11.02.2007 KRJ Rayé, Helppo A, 8/112 30.01.2007 KRJ Oklahoma, Helppo A, 4/50 12.02.2007 KRJ Stallion Hill, Helppo A, 6/49 20.02.2007 KRJ Hoarfrost, Helppo A, 3/50 01.03.2007 KRJ Kouluratsastajat, Helppo B, 3/22 10.03.2007 KRJ Fiktio, Helppo C, 6/79 22.03.2007 KRJ Conquérant, Helppo B, 5/40 22.03.2007 KRJ Conquérant, Helppo A, 1/40 22.03.2007 KRJ Conquérant, Vaativa B, 6/40 23.03.2007 KRJ Southern E Arabs, Helppo A, 6/60 26.03.2007 KRJ Rasputiini, Helppo A, 3/50 30.03.2007 KRJ Etna, Helppo A, 5/40 01.04.2007 KRJ Piipari, Helppo A, 2/30 11.04.2007 KRJ BR Team, Helppo A, 6/82 16.04.2007 KRJ Kisakylä Arbeiter, Helppo A, 7/50 18.04.2007 KRJ Katrin talli, Helppo B, 4/30 15.04.2007 KRJ Tornikello, Helppo A, 3/60 23.04.2007 KRJ Willoughby, Helppo B, 3/35 28.04.2007 KRJ Kilpatalli Anio, Helppo A, 4/35 22.04.2007 KRJ Mäntyvuori, Helppo A, 6/60 26.04.2007 KRJ Chippewa Falls, Helppo B, 1/50 30.04.2007 KRJ Les Chevaux Mysteriqués, KN Special, 1/34 24.06.2007 KRJ Missway, Vaativa B, 3/24 NJ Näyttelyt (HUOM! ikääntymisiä vaihdeltu elinaikana suuntaan jos toiseenkin) 17.07.2006 NJ Ceridwyn, muut hevosoriit, LKV2, MVA-sert, JS (MVA-serti BIS3:lta) (pt. Jaana) 03.09.2006 NJ Raadelman tila, varsat aikuiskuvilla, LKV1/13, irtoSERT, JS (pt. Henna L.) 01.09.2006 NJ Wanorr, varsat aikuiskuvilla, LKV 1/8, BIS 2, irtoSERT, JS (pt. Henna L.) 14.08.2006 NJ KK Vintchick, varsat aikuiskuvilla, LKV1/9, irtoSERT, JS 04.12.2006 NJ Kaviopolun ratsastajat, suomenhevosoriit, LKV2/11, irtoSERT, JS (pt. Henna L.) 28.11.2006 NJ Raadelman tila, suomenhevosoriit, LKV2/12, irtoSERT, JS (pt. Henna L.) 20.12.2006 NJ Romulus, Suomenhevosorit, LKV2/12, irtoSERT, JS (pt. Eija P.) 02.04.2007 NJ Vaapukka, suomen(pien)hevosorit, LKV1, BIS4, MVA-sert, JS (pt. Eija P.) This is a sim game horse - read more! |