etusivu esittely orit tammat ruunat varsat kasvatus

Kya's showhorses

            virtuaalitalli / a sim game stable



Match show virtuaalihevosille 28. toukokuuta 2010
Järjestämme Kya's showhorsesissa match shown virtuaalihevosille ja poneille rotuun ja sukupuoleen katsomatta. Match show on epävirallinen näyttely, jossa hevoset arvostellaan parittain ja parempi yksilö palkitaan punaisella ruusukkeella ja heikompi yksilö sinisellä ruusukkeella. Lopulta kukin luokka muodostaa oman kehänsä molemmille väreille, joiden voittajat etenevät BIS-kehään. Näyttely järjestetään Kya's showhorsesin show-hallissa. Kuvaus ja hevosten verryttely tapahtuu viereisellä ulkokentällä.

Näyttelyt tuomaroi tallin omistaja Kya (/Anette N.), jolta löytyy riittävä pätevyys virtuaalihevosten rakennearvostelusta mm. useampi ktk, vnt ja nj. Jokainen hevonen saa pienen sanallisen arvioinnin. Toivottavaa olisi, että näyttelyyn ei tuoda hevosta/ponia jonka olen aiemminkin arivoinut sanallisesti ja mikäli näin kuitenkin on, on toivottavaa, että siitä mainittaisiin osallistumisen yhteydessä. Jokainen hevonen saa mukaansa ruusukkeen (SIN/PUN). SIN- ja PUN-kehissä neljä parasta palkitaan ruusukkein ja riimunnarupalkinnoin. BIS-kehässä kolme parasta palkitaan lahjakortein rehukauppaan.

osallistuminen
Ht.netin topikkiin viim. 28.5 klo 14.00 mennessä muodossa:
Luokka (rivinvaihto)
hevosen rotu-skp. <a href="http://alkuinen sivun osoite">Hevosen virallinen nimi</a><br>


rajoitukset
max 2 hevosta per. omistaja/talli per. luokka
ruunat & varsaluokkiin rajattomasti
luokkiin rajattomasti osallistujia

luokat
1. Aikuiset orit (myös varsat aikuiskuvilla)
2. Aikuiset tammat (myös varsat aikuiskuvilla)
3. Aikuiset ruunat
4. Varsat varsakuvilla (maitovarsa & nuoret varsat)


osallistujat

1. Aikuiset orit
wC-o. Eryr Llygad
Hyvä rotu ja sukupuolityyppi. Kaunis pää. ahdas kaulanliittymä. hyvät lavat, piirteetön säkä, tiivis runko, hyvä takaosa, ej lievää sapelimuotoa, tj hyväasentoiset. PUN-ruusuke
rp-o. Ndombolo kel
Puutteelliset leimat. Melko hyvä pää. Joutsenkaula. Hyvät lavat ja säkä. Tiivis runko. Melko hyvä takaosa. pystyt vuohiset, ej takanojoiset, tj vaikuttaa melko hyväasentoisilta. SIN-ruusuke

nf-o. Jefton's King
Melko hyvä rotutyyppi, heikko sukupuolityyppi. Hyvä pää. Kaulan ylälinjan lihaksisto puutteellinen. Lavat voisivat olla loivemmat. hyvä säkä. Lievä avorunko. Laskeva lautanen. Hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke
PRE-o. Salvadore Oquesto
Erittäin hyvät tyypit. Hyvä pää ja kaula. Piirteetön säkä. Hyvät lavat (rotu). Tiivis runko. Hyvä takaosa. Pystyt vuohiset. tj hieman käyrä kinner PUN-ruusuke

sh-o. Vimpaus P
Hyvät tyypit. Hyvä pää. Hieman alakaulaa. Hieman pystyt lavat. Hyvä säkä. Tiivis runko. Hyvä takaosa. ej sapelimuotoa, tj hyväasentoiset PUN-ruusuke
wD-o. Ffraid Caerau
Hyvät tyypit. Hyvä pää. Kaulanliittymä eva. Lyhyt kaula. Pysty lapa. Piirteetön säkä. Tiivis runko. Melko hyvä takaosa, takakorkeutta. ej etunojoisuutta? tj hyväasentoiset SIN-ruusuke

sh-o. Magnolian Kulta
Hyvä tyypit. Hyvä pää. Hyvä kaula. Hyväasentoiset lavat ja hyvä säkä. Tiivis, aavistuksen pitkänmallinen runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
shet-o. Mirror v. Jäpä
Hyvä rotuleima, orileima voisi olla parempi. Hyvä pää. Lyhyt alakaulainen kaula. Pystyt lavat. Piirteetön säkä. Tiivis runko. Hyvä takaosa, mutta takakorkea. ej hyväasentoiset, tj eva SIN-ruusuke

holst-o. Birkental's Liam Barrier
Hyvä rotuleima. Orileima saisi olla vahvempi. Hyvä pää ja kaula. Hyväasentoiset lavat. Hyvä säkä. Hieman pitkä runko. Pitkä lanne. Lyhyt lautanen. Takakorkeutta. Pitkät takasääret. ej hyväasentoiset, tj loiva kinnerkulma? PUN-ruusuke
old-o. AL Glambert
Ok rotutyyppi. Heikko orileima. Erittäin kehittymätön. Hyvä pää ja kaulan mittasuhteet. Hyväasentoiset lavat, hyvä säkä. Takaosa vaatii lihaksia. Hentoluiset, mutta melko hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke

wC-o. Caer Llion Dawn
Erittäin hyvä rotu-, sektio ja sukupuolileima. Hyvä pää ja kaula. Hyväasentoiset lavat. Riittävä säkä. Erittäin hyvä runko ja takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
kwpn-o. Gerald
Hyvä rotuleima. Heikko orileima. Kehittymätön. Hyvä pää, mutta ilme ei tyypillinen orille. Kaulassa hyvät mittasuhteet, mutta saisi olla lihaksikkaampi. Melko hyväasentoiset lavat. Hyvä säkä. Tiivis runko. Hyvä takaosa. Takakorkeutta. tj loiva kinnerkulma? ej etunojoiset? SIN-ruusuke

kwpn-o. Bastler
Hyvä rotuleima. Heikko orileima. Kehittymätön. Varsamainen pää. Kaulassa hyvät mittasuhteet, mutta saisi olla lihaksikkaampi. Lavat voisivat olla loivemmat. Hyvä säkä. Tiivis runko. Hieman luisu lautanen. Hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke
sh-o. Vanamon Kasimir
Hyvä rotu ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula, joka voisi kuitenkin olla ylälinjaltaan hieman lihakssikkaampi. Pystyt lavat. Lyhyt säkä. Tiivis runko. Hyvä takaosa. Jaloissa pintelit, muttei havaittavissa asentovirheitä. PUN-ruusuke

sh-o. Hilu-Ässä
Hyvä rotutyyyppi. Riittävä orileima. Hyvä pää. Kaulassa hyvät mittasuhteet, mutta voisi olla lihaksikkaampikin. Hyväasentoiset lavat. Hyvä säkä. Pitkähkö runko. Painunut selkä. Hyvä takaosa. Jaloissa pintelit. ej taipuneet, tj hyväasentoiset SIN-ruusuke
rhld-o. Fremde Gas
Hyvä rotutyyppi, hieman puutteellinen orileima. Hyvä pää. Pienet korvat. Melko hyvä kaula. Melko hyväasentoiset lavat. Korkea säkä. Tiivis hieman pulska runko. Suora lanne. Muuten melko hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke

wA-o. Chennye's Siorys
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Pysty lapa, piirteetön säkä. Tiivis pyöreä runko. Hyvä takaosa. Melko hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
trak-o. Jambalaya Kira
Hyvä rotutyyppi, orileima voisi olla vahvempi. Kehittymätön. Hyvä pää. Lyhyt kaula, joka saisi olla lihaksikkaampi. Hyvä säkä. Pystyt lavat. Tiivis kevyt runko. Luisu lautanen. Melko hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke

holst-o. Hades Barrier
Hyvä rotuleima, puutteellinen orileima. Hyvä pää ja kaula. Pysty lapa. Riittävä säkä. Tiivis runko. Hyvä selkä ja takaosa. ej hyväasentoiset, tj lievästi käyrä kinner. PUN-ruusuke
ic-o. Stiofán
Hyvä rotuleima. Orileima voisi olla vahvempikin. Hyvä pää. Kaula harjan peitossa, mutta vaikuttaa lievästi alakaulaiselta, hyvä ylälinja. Pysty lapa. Säkä eva. Tiivis runko. Kattolautanen. Erittäin matalajalkainen. Jalka-asennot kuitenkin ok. SIN-ruusuke

wC-o. Gill's Goblin
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Leveä alakaulainen kaula. Hyväasentoiset lavat. Riittävä säkä. Tiivis runko, hyvä selkä. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
kwpn-o. Poison Bite
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Aavistuksen nuoren oloinen. Hyvä pää. Kaulan ylälinja voisi olla lihaksikkaampi = orille tyypillisempi. Riittävä säkä. Lavat voisivat olla loivemmat. Tiivis runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke
isl-o. Baldur frá Álfhólar
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Leveä alakaulainen kaula. Loivat lavat. Säkä eva. Tiivis runko. Hyvä takaosa, sekä hyvät jalka-asennot. PUN-ruusuke

PUN-kehä
PUN1 Caer Llion Dawn
PUN2 Baldur frá Álfhólar
PUN3 Salvadore Oquesto

SIN-kehä
SIN1 Poison Bite
SIN2 Ffraid Caerau
SIN3 Hilu-Ässä
2. Aikuiset tammat
wm-t. Ithel Briallen
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Hieman lyhyt kaula. Pysty lapa. Hyvä säkä. Tiivis pyöreä runko. Laskeva lautanen. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
rp-t. Barbietime
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Leveähkö päänliittymä. Hyvä kaula. Loiva lapa. Hyvä säkä. Avorunko. Pieni takaosa. ej hieman taipuneet polvet, tj erittäin hentoluiset jalat. SIN-ruusuke

rp-t. Cassie WLW
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi, tosin jokseenkin turhankin raskas tyypiltään. Hyvä pää ja kaula. Lapa voisi olla loivempi. Hyvä säkä. Tiivis vankka runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
sh-t. Airaus HUI
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Lyhyt kaula. Hyväasentoiset lavat. Hyvä säkä. Avorunko. Pitkä köyry lanne. tj hieman loiva kinnerkulma, ej etunojoisuutta sekä lievää sapelimuotoa. SIN-ruusuke

fwb-t. Sailorette
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Pieni pää. Kaula kaipaisi enemmän lihaksia ylälinjaansa. Hyvä lapa ja säkä. Hiemän pitkä runko. Pitkä suora lanne. Melko hyvä takaosa. ej etunojoiset, tj hyväasentoiset. SIN-ruusuke
wC-t. Delyth Tlws
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Hyvä lapa. Matala säkä. Hieman pitkä runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke

PRE-t. Ava Delio
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Pysty lapa. Matala säkä. Tiivis runko. Pitkä suora lanne. Rodulle tyypillinen takaosa. sivusta hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
sh-t. PLA Pei Pei
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Nuoren oloinen. Hyvä pää. Lyhyt kaula. Lavat voisivat olla loivemmat. Hyvä säkä. Tiivis runko. Pitkä suora lanne. Laskeva lautanen. ej hyväasentoiset, tj käyrä kinner SIN-ruusuke

sh-t. Magnolian Juku
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Hieman lyhyt ja lihakseton kaula. Loiva lapa. Matala säkä. Melko hyvä runko. Lyhyt jyrkkä lautanen. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
kwpn-t. Jazzy Stripes
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Kehittymätön. Hyvä pää. Lihakseton kaula. Hyvä lapa. Matala säkä. Tiivis runko, joka saisi kuitenkin olla lihaksikkaampi. Melko hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke

wD-t. Llygedyn Rhianu
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Pitkä hyväasentoinen lapa. Piirteetön säkä. Tiivis hyvä runko ja rodulle ominainen pyöreä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
ic-t. Kingsize Rowanna
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Kaunis pää. Päänliittymä ja kaula eva. Lihakseton etuosa. Loiva lapa. Säkä eva. Melko hyvä runko. Pitkä lanne. Pyöreä takaosa. Melko hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke

wD-t. Llygedyn Tresiad
Hyvä sukupuolileima. Riittävä rotuleima. Nuoren oloinen. Hyvä pää ja kaula. Lapa & säkä eva. Pitkähkö runko. Hyvä takaosa. ej takanojoiset, tj vaikuttaa hyväasentoisilta. SIN-ruusuke
old-t. Ellan GER
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Kaunis pää. Hyvä kaula. Hyvä lapa ja säkä. Tiivis runko ja hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. Kuvakulma häiritsee arvostelua. PUN-ruusuke

kwpn-t. Brenda v.d. Ammerlaan
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Hyväasentoiset lavat. Hyvä säkä. Tiivis runko. Hevonen on hieman takakorkea. Hyvä takaosa. hieman etunojoiset etujalat, muuten hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
sph-t. Haavelaakson Romanssi
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Lyhyt kaula. Hyväasentoinen lapa. Piirteetön säkä. Avorunko. Hyvä takaosa. ej sapelimuotoa, tj loiva kinnerkulma. SIN-ruusuke

sh-t. Wadelman Virma
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Lyhyt kaula. Hyväasentoinen lapa ja säkä. Avorunko. Hyvä takaosa. Melko hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke
c-t. Flowerprincess
Hyvä sukupuolileima. Rotuleima voisi olla vahvempikin. Hyvä pää ja kaula. Pitkä pysty lapa. Matala säkä. Tiivis runko ja hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke

wA-t. Moniet Audrey
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Kehittymätön. Hyvä pää. Alakaulainen kaula. Hyväasentoinen lapa. Piirteetön säkä. Tiivis, mutta lihakseton runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke
awb-t. Bliss
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula, joka tosin on asettunut hieman ylös. Hyväasentoiset lavat. Hyvä säkä. Tiivis vankka runko. Hyvä takaosa. Ej taipuneet polvet, tj hyväasentoiset. PUN-ruusuke

kwpn-t. Eucarya Leap
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Hyväasentoinen lapa ja riittävä säkä. Aavistuksen avorunkoinen. Hyvä takaosa. Erittäin hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
trak-t. Ornate Tinamou
Hyvä rotu ja sukupuolityyppi. Hyvä pää. Ohut ylös asettunut kaula, joka kaipaisi hieman lisää lihaksia ylälinjaansa. Lavat voisivat olla loivemmat. Hyvä säkä. Tiivis runko ja hyvä takaosa. ej lievää takanojoisuutta, muuten hyväasentoiset jalat. SIN-ruusuke

PUN-kehä
PUN1 Eucarya Leap 
PUN2 Llygedyn Rhianu
PUN3 Ellan GER

SIN-kehä
SIN1 Wadelman Virma
SIN2 Barbietime
SIN3 Kingsize Rowanna


3. Aikuiset ruunat
nf-r. Fitzwilliam
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Siro pää. Hieman kevyt kaula. Alakaulaa. Hieman pystyt lavat. Matala säkä. Tiivis runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
sh-r. Meean Muumipeikko
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Suuri pää. Lyhyt kaula. Hyväasentoinen lapa. Piirteetön säkä. Lievää avorunkoa. Lihakseton selkä. Melko hyvä takaosa. ej takanojoisuutta, tj käyrä kinner SIN-ruusuke

nvh-r. Augustinus NB
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Hyvä pää ja kaula. Hyväasentoinan lapa. Piirteetön säkä. Hieman pitkä runko. Hyvä takaosa. Hyväasentoiset jalat. PUN-ruusuke
fwb-r. Codeaux K.
Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Ryhdikäs. Melko hyvä pää. Suuret korvat. Alakaulaa. Jyrkkä lapa. Hyvä säkä. Lievä avorunko. Hyvä takaosa. ej sapelissa, tj hieman loiva kinnerkulma SIN-ruusuke
old-r. Florian Zim BDM
HYL, ei rakennekuvaa


PUN-kehä
PUN1 Augustinus NB
PUN2 Fitzwilliam

SIN-kehä
SIN1 Codeaux K.
SIN2 Meean Muumipeikko


4. Varsat
nf-t. Nerian Applepop
Hyvät leimat. Varsalla hyvä pää, kaula, runko ja takaosa. Hyväasentoiset ja luiset jalat. Varsa on sopusuhtainen ja esiintyy hyvin, ajoittain malttamaton. Kaulanliittymä eva. PUN-ruusuke
she-t. Március Limelight
Hyvät leimat. Hieman suippo pää. Ahdas päänliittymä. Alakaulaa. Piirteetön säkä ja jyrkkä lautanen. Hyvä runko ja jalka-asennot. Esiintyy kauniisti. SIN-ruusuke
nf-t. Nerian Hippy Shake
Hyvät leimat. Varsalla hyvä pää ja kaula. Runko on hieman pitkänmallinen. Hyvä takaosa ja hyväasentoiset jalat. Rauhallinen ja hyvin esiintyvä tammavarsa. PUN-ruusuke

PUN-kehä
PUN1 Nerian Applepop
PUN2 Nerian Hippy Shake

SIN-kehä
SIN1 Március Limelight


-----------------------------------------------------------------------------

BEST IN SHOW-kehä!

BIS1 Caer Llion Dawn
BIS2 Eucarya Leap
BIS3 Nerian Applepop
BIS4 Augustinus NB