etusivu
sähköposti

jalostusorit
siitostammat

kasvatus

Champion

Raadelman Vääpeli



Raadelman Vääpeli, Väpä
suomenhevos-ori, VH-61563
sk. 150 cm, punarautias
s. 08.04.2009 (VARL)

om. Erkki, Kivikylän Kartano
kasv. Raadelman Hevostila
ko helppo A, re 100 cm
yleispainotus
Täyttänyt 3 vuotta: 30.08.2009

Raadelman Vääpeli, eli tuttujen kesken vain Väpä, Väpsykkä, Vääpeli tai ihan mikä vain kuulostaa parhaimmalta. Yleisesti Väpä on melko itsepäinen ja muutenkin omissa maailmoissaan kulkeva ori. Väpä rakastaa kyllä saamaansa huomiota ihmisiltä, mutta muista hevosista varsinkaan oreista ja ruunista se ei pahemmin välitä. Väpällä tuntuu olevan järjettömän fiksu pääkoppa, se ratkoo ongelmat nopeasti ja helposti ja muutenkin orilla tuntuu olevan paljon enemmän fiksuutta mitä muilla hevosilla. Ei sillä että hevoset olisivat tyhmiä, mutta Väpä on todellakin viisas. Väpä on aina innokas oppimaan uusia asioita, esimerkiksi ratsastaessa se rakastaa haasteita ja muutenkin tilanteita joissa sillä on vain kaksi mahdollisuutta, selviytyä tai epäonnistua. Yleensä kuitenkin Väpä selvittää tilanteet hienosti, eikä epäonnistumisia tule juurikaan.

Hoitaessa Väpä on kiltti, vaikkakin inhoaa mahan alta harjausta ja kavioiden putsausta. Väpä ei ole koskaan kuitenkaan purrut missään tilanteessa, se vain tykkää uhitella hoitajaa joka harjaa oria mahan alta. Silloin hampaat narskuvat ja Väpä heiluttelee päätään huolimattomasti. Kavioita puhdistaessa saa olla varovainen ettei ori pääse nojaamaan hoitajaa, homma korjaantuu yleensä sillä että sitä hellästi tönäsee takasin. Väpä saattaa välillä unohtaa hoitajan olemassa olon siksi on parempi muistutella oria pienellä tönimisellä ettei koko hevonen kaadu päälle. Suitsiessa tai satuloidessa ei ole juurikaan ongelmia, mutta niinkuin kaikilla hevosilla myös Väpällä satulavyön kiristys on yhtä tuskaa orin pullistellessa vastaan.

Ratsastaessa Väpä on kuuliainen hevonen. Vaikka yleensä suomenhevoset tuntuvat olevan raskaita ratsastettavia, on Väpä on ihan toista luokkaa. Se on herkkä kyljistä ja suusta, eikä kestä kovaa ja rajua ratsastusta. Väpä siis tarvitsee kokeneen ratsastajan, jolla on taitoa ratsastaa hellällä kädellä ja taito olla potkimatta oria kylkiin. Muuten Väpä on erittäin helppo ratsastaa, jos sen vaan saa alkuksi kulkemaan oikein ja luottamaan ratsastajaan. Väpä on upea kouluratsu, sen mahdottoman upeat liikkeet ja iloinen olemus ovat mukavaa katseltavaa. Väpä on ahkera ja muutenkin erittäin oppiva tapaus, joten ei sitä tiedä jos vaikka ori yltäisi jonakin päivänä vaativia luokkia kilpailemaan. Esteillä Väpä on myös loisto hevonen. Sillä on hieno tyyli hypätä, se hyppää korkealle ja niin taitavasti ettei puomit juurikaan lentele. Vaikka Väpä ei ole mikään nopea hevonen radalla on se miltein aina palkintojen jaossa, sillä se keskittyy suoritukseensa ja hyppää esteet niin huolella ettei pudotuksia tule.

  



i. Lakean Solttu-Juuso
Ch, KTK II, KRJ II, YLA2
ii. Finlandees
VIR MVA Ch, KTK I, YLA 2
iii. Valkouri EVM
iie. Hiistitär EVM
ie. Lakean Nelli-Noora
VIR MVA Ch, KTK II, YLA 2
iei. Vihu EVM
iee. Tottiina EVM
e. Kerttu Kertaa Kerttu ILO
VIR MVA Ch
ei. Pikku-Lintu
VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ III, YLA2, KRJ-II
eii. Kaukaisuus EVM
eie. Ruhtinatar EVM
ee. Aino-Kaisa
KRJ II, YLA2
eei. Peehtori EVM
eee. Kaisa EVM

t. Kivikylän Eloisa
o. Kuution Kuningas



NJ näyttelyt
18.05.2009 NJ Raadelma, varsat aikuiskuvilla, irtoSERT, JS (pt. Peppi S.)
29.06.2009 NJ Valhallan talli, varsat aikuiskuvilla, irtoSERT, JS (pt. Kati S.)
30.09.2009 NJ Raadelma, Suomenhevosorit, irtoSERT, JS (pt. Kati K.)

KRJ - normaalit - yhteensä 27 sijoitusta/voittoa
06.08.2009 KRJ Cecam Shetlands, Helppo A, 6/40
09.08.2009 KRJ Raadelma, Helppo A, 1/40
10.08.2009 KRJ Raadelma, Helppo A, 2/40
20.08.2009 KRJ Naturael, Vaativa A, 9/100
05.10.2009 KRJ Raadelma, Helppo A, 5/40
25.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 7/50
25.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 5/50
25.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 6/50
27.10.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo A, 4/50
08.11.2009 KRJ Cornell Shetlands, Helppo A, 5/50
08.11.2009 KRJ Cornell Shetlands, Helppo A, 2/50
10.11.2009 KRJ Headway, Helppo A, 2/16
11.11.2009 KRJ Headway, Helppo A, 1/16
15.11.2009 KRJ Hetken Hurma, Vaativa B, 6/50
27.11.2009 KRJ KK Bailador, Helppo A, 6/50
28.11.2009 KRJ Virtuaalitalli Dei, Helppo A, 5/30
28.11.2009 KRJ KK Bailador, Helppo A, 5/50
28.11.2009 KRJ Lakea, Helppo A, 2/45
28.11.2009 KRJ Lakea, Helppo A, 6/45
28.11.2009 KRJ Lakea, Helppo A, 1/45
29.11.2009 KRJ KK Bailador, Helppo A, 1/50
29.11.2009 KRJ Lakea, Helppo A, 1/45
29.11.2009 KRJ Lakea, Helppo A, 4/45
02.12.2009 KRJ Virtuaalitalli Dei, Helppo A, 2/30
07.12.2009 KRJ Kuhmo, Helppo A, 1/30
08.12.2009 KRJ Kuhmo, Helppo A, 2/30
09.12.2009 KRJ Kuhmo, Helppo B, 2/30

ERJ - normaalit - yhteensä 13 sijoitusta/voittoa (joista 2 ERJ-CUP sijoja!)
30.08.2009 ERJ-CUP ERJ-CUP, 90cm, 3/223
25.10.2009 ERJ Faxon Sporthorses, 100cm, 2/30
25.10.2009 ERJ Faxon Sporthorses, 100cm, 3/30
29.10.2009 ERJ Faxon Sporthorses, 100cm, 4/30
30.10.2009 ERJ Faxon Sporthorses, 100cm, 3/30
09.11.2009 ERJ Biutu, 80cm, 9/100
09.11.2009 ERJ Biutu, 90cm, 10/100
20.11.2009 ERJ Viola, 80cm, 5/40
23.11.2009 ERJ Vaapukka, 70cm, 1/40
25.11.2009 ERJ Gräslund, 90cm, 2/40
28.11.2009 ERJ Gräslund, 90cm, 3/40
01.12.2009 ERJ Gräslund, 90cm, 2/40
06.12.2009 ERJ Eucarya Warmbloods, 60cm, 5/38
15.12.2009 ERJ-CUP Barrier Showjumpers, 90cm, 17/236



Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!