VIR MVA Ch
Fiktion Esteri
Täyttänyt 4 vuotta: 27.09.2008
"Pikku"-Esteri saapui meille 2-vuotiaana palauduttuaan ex-omistajaltaan jälleen kasvattajalleen. Nuori tummahko kylmäverinen ei suinkaan ollut mikään ensi-silmäyksellä ihastusta aikaansaava, olimme kuitenkin päätyneet sitä katselemaan myynti-ilmoituksen perusteella, jossa ilmoitettu suku kiinnosti meitä kovasti. Pyysimme saada parisen tuntia kotitallilla aikaa häärätä nuorukaisen kanssa tallilla ja kentällä. Katsastimme sen liikkeet, perusluonnetta ja käyttäytymistä kanssamme eri tilanteissa. "Hieman arka, mutta oikein ystävällinen ja hyväliikkeinen nuorukainen." Kuvailin Esteriä Riitamaan toiselle puoliskolle puhelimitse ennen ostolupaa. Päätimme kuitenkin pelata vielä varman päälle ja pyysin toisenkin osapuolen katsastamaan tammaa, päätös oli yksimielinen ja tamma lähti mukanamme Riitamaahan.
Arviointini Esteristä on pitänyt paikkansa vielä tähän päivään asti. Muistankin joskus kuulleeni, että eihän perustempperamentti miksikään muutu. Esteri on melko itsenäinen yksilö, se ei niinkään välitä ihmisten tai muiden hevosten huomiosta, se ei tahdo erottua laumasta ja värjöttelee mielellään omissa oloissaan, joskus se tervehtii talliväkeä hyvin vaimealla hörähdyksellä, muttei sosiaalisimpien hevosten tapaan saavu portinkamaralle kerjäämään rapsutuksia ja herkkupaloja huuli pitkänä. Tosin herkkupalat Esterille muutoin kyllä maistuu oikein hyvin!
Esterin selkään noustiin vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Esteri oli selvästikin niitä hevosia, jotka vaativat paljon aikaa ja ymmärrystä. Liinassa työskentely tuntuukin olevan vielä yhäkin Esterille ihanteellisin tapa työskennellä, taikka irrallaan juoksutettuna. Ratsain Esteri on todella herkkä ja reipas. En osaa luetella juuri nyt päivää, jolloin Esteri olisi ollut laiskanoloinen. Viirtaa riittää aina! Estehevosen Esteri ei ole kovinkaan lahjakas ja kaikenkukkuraksi kuumuu pahemman kerran, jolloin meno tuppaa olemaan epämiellyttävää, sekä hevoselle, että ratsastajalle. Niinpä estehyppelyt ja kavalettityöskentely on suosiolla jätetty muiden hommiksi.
Karsinasta Esteri on kova karkailemaan, tämän vuoksi karsinan oveen onkin asennettu sisältäpäin kiinni laitettava ketju, joka estää neitosta avaamasta ovea ja lähtemästä reissuilleen. Myös käytävällä harjaus on parempi vaihtoehto tälle neidille, sillä siinä tamma suostuu seisomaan rauhallisesti tutkiskellen tallissa tapahtuvia toimintoja.
i. Sannin Mårran
KRJ II, YLA2, SLA III |
ii. Rokkipoika
KRJ II, SLA I, YLA2 |
iii. Rempseä Runoilija EVM |
| iie. Unelmaa EVM |
ie. Mirella POP
KRJ III |
iei. Mäksytin POP EVM |
| iee. Mantiina EVM |
e. Fiktion Ilopilleri
VIR MVA Ch, KTK I, KRJ I, YLA2, SLA-I* |
ei. Fandel
KRJ-II, SLA-I, YLA3 |
eii. Oreakas EVM |
| eie. Fandeliina EVM |
ee. Lilla My
KRJ-IV |
eei. Muumin Trollet EVM |
| eee. Pikku-Maija EVM |
t. Keinumäen Ellikki
o. Keinumäen Tiku
o. Keinumäen Taku
t. Raadelman Ruismari
t. Kivikylän Eloisa
näyttelyt
10.08.2008
NJ Vaapukka, sh tammat,
irtoSERT, JS (pt. Kati K.)
20.08.2008
NJ Keinumäki, Suomen(pien)hevostammat,
irtoSERT, JS (pt. Mira L.)
10.02.2009
NJ Vaapukka, Suomenhevostammat,
MVA-SERT, JS (pt. Peppi S.)
27.04.2009
NJ Rimeyard, kylmäveritammat,
MVA-SERT, JS (pt. Siiri K.)
30.04.2009
NJ Abetal, suomenhevosorit,
irtoSERT, JS (pt. Alina J.)
KRJ - normaalit - yhteensä 41 sijoitusta/voittoa (joista 3 KRJ CUP-sijoja!)
10.07.2008
KRJ Ladyn Talli, Helppo C,
1/27
22.07.2008
KRJ Melba Sporthorses, Helppo A,
8/66
24.07.2008
KRJ Regal, Vaativa B,
2/72
24.07.2008
KRJ Regal, Vaativa B,
1/72
02.08.2008
KRJ CeRi, Vaativa B,
5/29
02.08.2008
KRJ CeRi, Vaativa B,
4/29
02.08.2008
KRJ CeRi, Vaativa B,
2/32
02.08.2008
KRJ CeRi, Vaativa A,
4/32
08.08.2008
KRJ Orilaakso, Vaativa B,
5/81
15.08.2008
KRJ-CUP KRJ, Helppo A,
27/444
15.08.2008
KRJ-CUP KRJ, Vaativa B,
28/444
17.08.2008
KRJ Satulinna, Helppo B,
7/205
09.09.2008
KRJ Manetheren, Vaativa B,
1/60
11.09.2008
KRJ Manetheren, Vaativa B,
2/60
11.09.2008
KRJ Jerry, Vaativa B,
1/50
11.09.2008
KRJ Fawel, Vaativa B,
4/23
12.09.2008
KRJ Vaapukka, Helppo A,
8/100
14.09.2008
KRJ Fellmoore, Helppo A,
3/52
14.09.2008
KRJ Vaapukka, Helppo A,
1/100
14.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa A,
8/100
16.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa B,
1/100
26.09.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa B,
10/100
25.10.2008
KRJ Främsta Linjen, Vaativa B,
3/30
27.10.2008
KRJ Zurück, Vaativa A,
1/50
29.10.2008
KRJ Championtalli, Vaativa A,
6/76
30.10.2008
KRJ Keljo, Helppo A,
5/30
31.10.2008
KRJ-CUP Evergrey, Helppo A,
14/609
06.11.2008
KRJ Inah, Vaativa A,
2/33
07.11.2008
KRJ Inah, Vaativa B,
2/30
07.11.2008
KRJ Inah, Vaativa A,
2/33
08.11.2008
KRJ Helmi, Vaativa A,
4/40
08.11.2008
KRJ Inah, Vaativa B,
4/30
09.11.2008
KRJ Inah, Vaativa B,
4/30
10.11.2008
KRJ Inah, Vaativa B,
3/30
10.11.2008
KRJ Inah, Vaativa A,
5/33
15.11.2008
KRJ Inah, Vaativa A,
1/33
17.11.2008
KRJ Herecia, Helppo A,
7/203
05.12.2008
KRJ Vaapukka, Vaativa A,
4/50
22.12.2008
KRJ La Rouge, Vaativa A,
2/112
26.12.2008
KRJ LAC, Vaativa B,
3/40
ERJ - normaalit - yhteensä 1 sijoitusta/voittoa
24.12.2008
ERJ Vinlanti, 100cm,
5/50
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!