Raadelman Aprilli
Täyttänyt 4 vuotta: 10.10.2009
Aprilli on luonteeltaan varsin rauhallinen ja jääräpäinen tamma. Sisukkuutta Aprillista löytyy kyllä monella tapaa, mutta etenkin silloin, kun on kyse johtajuudesta, niin muiden hevosten kuin meidän ihmistenkin kanssa. Aprilli on ollut yksi hankalimmista nuorista hevosistamme. Onneksi Aprillilta ei löydy korkeutta kovinkaan paljon, mutta jykevyyttä senkin edestä. Aprilli ei ole säikky, mutta koulutusvaiheessaan se tuntui olevan hyvin epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan ja siksi hyvin haluton yhteistyöhön. Oppiminen vei kauan ja lopulta saimme pettymykseksemme todeta, ettei Aprillista olisi emänsä kaltaiseksi kouluratsastuslahjakkuudeksi.
Ratsain Aprilli on usein hieman tahmea ja laiskotteluun taipuvainen. Aprilli tarvitsee määrätietoisen ratsastajan, joka ei katso sormien läpi Aprillin niskurointia, mutta omaa kaikesta huolimatta jonkinlaisen huumorintajun. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa Aprillista muovautuu reipas ja ahkera ratsu, mutta jos päästää Aprillin pomottamaan, voi olla varma, että tamma vie ratsastajaansa aivan kuten haluaa ja usein tekeekin sen matelemalla ja luistamalla tehtävistä. Huonoina päivinään Aprilli voi ottaa kunnolla nokkiinsa ja protestoida kunnon pukkikiitolaukalla, jossa uskokaa tai älkää ei ole kovin helppoa pysyä selässä, itsekin olen alas tullut kentänhiekkaa maistelemaan.
Estehevosena Aprilli on melko rauhallinen eikä kuumu. Erikoiset esteet joskus epäilyttävät Aprillia, eikä tamma suostu millään tulemaan niiden yli. Estemekaniikaltaan Aprilli ei ehkä ole parhaimpia mahdollisia, mutta alle 100cm esteillä se pärjää melko hyvin jos tiet ovat vain tarpeeksi suoria. Irtona Aprilli on hypännyt parhaillaan 110cm. Aprilli on maastovarma, mutta vaatii seurakseen toisen hevosen, sillä yksin Aprilli on turhankin kyttäilevä. Liikennevarmuus on vähän niin ja näin. Autoja Aprilli ei pelkää, mutta esimerkiksi suuret kovaa ääntä pitävät rakkineet saavat sen suunniltaan. Aprillilla ollaan myös ajettu ja se toimii oikein hyvin kärryjen edessä. Kilpailemaan tuskin lähdemme ajolajeissa, mutta talvella voidaan mennä reellä ajellen.
Tallissa Aprilli on hyvin kiltti ja nauttii kaikesta huomiosta. Pesemisestä se ei pidä. Harjaaminen on Aprillin mielestä aivan ihanaa, joskin pään harjaaminen tuntuu joistakin kohdista ärsyttävän sitä kovasti. Kaviot Aprilli antaa ottaa nätisti. Taluttaessa Aprilli kulkee nätisti rinnalla, eikä tapaa jyräillä tai repiä itseään irti. Tarhassa Aprilli luulee olevansa koko porukan pomo. Voisi sanoa, että Aprilli on jo varsalaidun ajoista asti pomottanut tomerasti muita varsoja ja tuntuu jatkavan samaa rataa. Vielä Aprilli on kuitenkin tuntenut rajansa vanhempien hevosten joukossa ja tietää, että kaikille hevosille ei kannata ryttyillä, ellei ole valmis taistoon.
NJ näyttelyt
02.09.2009
NJ Rimeyard, Hevostammat,
irtoSERT, JS (pt. Peppi S.)
KRJ - normaalit - yhteensä 2 sijoitusta/voittoa
06.10.2009
KRJ Raadelma, Vaativa B,
5/40
12.12.2009
KRJ Maple's stable, Helppo A,
5/40
ERJ - normaalit - yhteensä 0 sijoitusta/voittoa
-
Epäviralliset tilaisuudet
15.11.2009
irtohypytys Siljan suomenhevoset, 100cm,
II-palkinto
"Tämä hevonen omaa myös hyvän teknisen puolen. Hyvä rytmi ja tasapaino, jalkatekniikka todella kiitettävää. Selän käyttö toisinaan puutteellista, muutaman kerran hyppäsi todella selättömästä. Reagoi tilanteisiin hyvin ja ponnistus oli todella hyvä. Saisi edetä hieman reippaammin eteen ja oli tänään hieman varomaton jaloistaan. Kohtuu kapasiteetikas hevonen."
» rytmi ja tasapaino - 8
» etujalkojen tekniikka - 9
» takajalkojen tekniikka - 9
» selän toiminta - 7
» reaktiokyky - 8
» ponnistus - 10
» halukkuus & eteenpäinpyrkimys - 6
» varovaisuus - 5
» kapasiteetti - 7
Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!