PÄÄTALLI POHJAPIIRROS / SIITOSTALLIN POHJAPIIRROS / KOKO TALLIALUEEN POHJAPIIRROS
Barrier hevosineen asuu Saksassa, Schleswig-Holsteinin osavaltiossa. Talli on rakennettu vuonna 2004 nimenomaan tätä projektia varten, tosin vasta vuonna 2008 saimme tilaisuuden muuttaa Suomesta Saksaan hevosinemme. Muutto oli pitkä ja kallis projekti, kaikki tosin oli sen arvoista. Itse kun olin tottunut suloiseen Suomeen, 'uusi kotimaa' tuntui vieraalta. Halusin kuitenkin kasvattaa saksalaista hevosrotua nimenomaan Saksassa. Tallirakennuksen lisäksi tallialueelta löydät päärakennuksen, jossa minä, Wetched, asun. Hevosilla on kahdeksan tarhaa, ratsastajille maneesin ja valaistun kentän. Laitumille on hieman pitempi kävelymatka.
Päätallista löydät 19 karsinaa, joissa käytämme alusena purua, sekä hieman isommissa varsomiskarsinoissa purun lisäksi olkia. Jokaisesta karsinasta löytyy automaattinen juomakuppi, käytävälle käännettävä ruoka-astia ja suolakivi telineineen. Talli on muodoltaan pitkä ja karsinoiden lisäksi sieltä löytyy satulahuone, jossa säilytetään hevosten satulat, suitset, harjat, loimet ja kaikki muu hevosten hoitoon liittyvä tavara ensiapupakkau smukaan lukien. Kun satulahuoneen ovesta astuu takaisin käytävälle, silmiin asuu taatusti ensimmäisenä ilmoitustaulu (ellei kolmos tai nelos karsinassa oleile joku superkomea hevonen), joka on pullollaan erilaisia myynti- ja ostoilmoituksia, tapahtumakutsuja ja kaikkea mahdollista. Ilmoitustaululle päätyy kaikki tärkein ilmoitettava. Tallissa on yksi wc, josta löytyy myös pesukone ja kuivauskaappi. Ilmoitustaulun vieressä on ovi toimistoon, jossa omistaja hoitaa lähinnä paperitöitään. Muille toimistoon ei juurikaan ole asiaa, ellei siitä ole erikseen puhuttu ja sovittu. Rehuvarasto löytyy toiselta puolelta tallia. Rehuvarastossa säilytetään nimensä mukaisesti hevosten ruoka-aineet ja heinät.
Vuoden 2008 joulukuussa Barrierin rakennutettiin toinenkin talli, jossa asustaa tallimme siitoshevoset. Tämä talli on huomattavasti pienempi, karsinakooltaan 10 paikkainen. Talli on toiminnoiltaan samanlainen kuin päätalli, mutta rehuvarasto, wc ja toimisto löytyvät vain päätallista. Siitostallissa asuvat hevoest, joilla ei enää kilpailla vaan niiden päiväjärjestys koostuu kevyemmästä treenistä, astutuksista ja valmentautumisesta. Oikastaan kaikki Barrierin hevoset tulevat jossai vaiheessa elämäänsä siirtymään tähän talliin aina kun edellisistä aika jättää. Siitos- ja päätalli sijaitsevat tontillamme aivan vieretysten. Alunperin ne suunniteltiin rakennettavan yhteyksiin toisiinsa, mutta päädyimme tähän toiseen vaihtoehtoon, rakennushetkellä kun tallissamme oli moni tamma kantavana, emmekä halunneet häiritä niitä purku- ja rakennustöillä. Päätallilta on pieni kävelymatka tarhoille ja siitostallia lähellä ovat maneesi ja ratsastuskenttä. Ratsastusalueiden takana on lisää tarhoja ja niiden vierellä päärakennus, jonka toisella puolella on vielä lisää tarhoja. Näiden takana alkaa maastometsät. Polku laitumille lähtee päätallin puoleisilta tarhoilta.
Virallinen tallipiha sijaitsee päätallin ja siitostallin reunustamassa neliön muotoisella alueella. Tallipiha on kivilaattapäällysteinen ja tarhanpuoleiselle sivulle on istutettu aikojan sitten muutama vaahtera ja koivu, joiden katveessa on mukavaa syöttää heppaa aurinkoisena kesäpäivänä. Tarhat ovat aluseltaan lähinnä turvetta ja hiekkaa, ruoho on tosin alkanut levittäytymään myös näiden valkoaitaisten tarhojen puolelle. Jokaisessa on tarhassa on myös vesiamme. Laitumet sijaitsevat sen verran kaukana, että niitä oli turha alkaa väsäämään pohjapiirrokseen. Laitumia on kuitenkin yhteensä kuusi. Niistä kaksi on varattu tammoille ja niiden varsoille, loput ovat orilaumoille, jotka voidaan tarvittaessa jakaa kolmeen eri laumaan, mikäli laumassa on jonkinlaisia vihamiehiä, joiden kanssa yhteiselo ei kertakaikkiaan suju. Laidunten läpi virtaa hyvin leveä puro, joka on syvimmillään hevosia polveen asti. Tämä helpottaa työtämme valtavasti, sillä hevoset ovat uskaltautuneet juomaan tästä purosta, joten vesiastioita ei tarvitse kesällä täytellä. Laitumet ovat eteläiseltä puolelta hyvin puisia, paikoittain myös metsäisiä.
Ratsastuskelpoiset maastoalueet ovat Barrerissa laajat. Päärakennuksen takaa alkava metsä on hyvin laaja ja tarjoaa monenmoista joka ratsukolle. Metsästä löytyy useita mäkiä, joiden ravaaminen on mitä tehokkaintan lihastreeniä hevosille. Meiltä löytyy myös lyhyt maastoesterata, joka on kuitenkin tarkoitettu vain kokeneille ratsukoille, varmalle hevoselle ja ennenkaikkea ratsastajalle, joka uskaltaa ja hallitsee hevosen. Siitostallin puoleisille maastoille lähtiessä päätyy käyttämättömille, ruohoisille pelloille, jotka ovat omiaan laukkaspurtteihin. Talvisin auraamme kinoksiin leveän uran, joka muistuttaa laukkarataa ja onkin jo arvattavissa mitä tällä uralla teemme! Hevoset ja ratsastajat ottavat mittaa toisistaan pienillä laukkakilpailuilla. Kesäisin pellolle on myös mukavaa lähteä pienelle piknikille hevoskaverin kanssa. Maantie sijaitsee aika lähellä Barrierin tiloja ja lähin tie löytyy tallien takaa. Tiet ovat suhteellisen hiljaisia, iltapäivisin liikenne on vilkkainta kun ihmiset ovat työmatkoillaan. Useimmat hevosistamme ovat myös liikennevarmoja.
Karsinajärjestys päätallissa
Karsina 1. - Ruby SWA
Karsina 2. - Lazarus
Karsina 3. - Karina GN
Karsina 4. - Eyell Ess Barrier
Karsina 5. - Ibiza Kira
Karsina 6. - B Feuereifer GN
Karsina 7. - Caja Barrier
Karsina 8. - GL Schwaden
Karsina 9. - Strauss Barrier
Karsina 10. - Touched By Sloth PB
Karsina 11. - Mystery Barrier
Karsina 12. - GL Iwish Barrier
Karsina 13. - Toný GN
Karsina 14. - Absatz Kira
Karsina 15. - Dorothea
Karsina 16. - Rhianna
Karsina 17. - Castiel Barrer
Karsina 18. - Wincare's Sundown
Karsina 19. - Thunderstyle GER
Karsinajärjestys siitostallissa
Karsina 1. - Clinch Hilton
Karsina 2. - tyhjä
Karsina 3. - Chorwat
Karsina 4. - tyhjä
Karsina 5. - Apple Dew
Karsina 6. - tyhjä
Karsina 7. - Rosaria GER
Karsina 8. - Screams
Karsina 9. - Skelett GER
Karsina 10. - Sch Hellseher
Tarhausjärjestys
Tarha 1. - Skelett GER & Rosaria GER
Tarha 2. - Ibiza Kira & Wincare's Sundown
Tarha 3. - Caja Barrier & GL Iwish Barrier
Tarha 4. - GL Schwaden & Rhianna
Tarha 5. - Thunderstyle GER & Karina GN
Tarha 6. - tyhjä
Tarha 7. - Sch Hellseher
Tarha 8. - Clinch Hilton
Tarha 9. - Apple Dew
Tarha 10. - Mystery Barrier & B Feuereifer GN
Tarha 11. - Dorothea & Screams
Tarha 12. - Lazarus
Tarha 13. - Touched By Sloth PB
Tarha 14. - Strauss Barrier
Tarha 15. - Absatz Kira
Tarha 16. - Castiel Barrier
Tarha 17. - Eyell Ess Barrier & Toný GN
07:00 Aamuruokinti ja tarkastus
07:30 Tarhaus/laitumelle vienti
10:00 Päiväheinät
09:00-15:00 Hevosten liikutus
15:00 Päiväruokinta
16:30-18:00 Hevosten liikutus
20:00 Hevoset talliin, iltatoimenpiteet
20:30 Iltaruokinta ja tallin ovet suljetaan
Jokaiselle hevoselle ollaan varattu jokapäivälle n. yksi tunti liikutusta. Jos jollakin hevosista on vapaapäivä, toisella hevosella saattaa olla pidemmät treenit. Talvisin hevoset tuodaan sisälle aikasemmin. Aamuisin, jos hevonen tarvitsee ulos loimen, se tulee harjata tarvittaessa, mikäli kovasti on sotkenut itsensä. Hevosen kunto tulee tarkistaa joka päivä ja pienimmistäkin epätavallisista havannoista tulee ilmoittaa.
Tämä on virtuaalitalli - This is a sim-game stable
© Cery 2008-2010 - Lue tekijänoikeuksista
selaaja/a sivuilla / kävijää 22.7.2010 alkaen